Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pelastajilla kiireinen arki rauhallisen joulun jälkeen

Joulunpyhien jälkeisestä keskiviikosta tuli Helsingin pelastuslaitokselle joulun ajan kiireisin päivä. Iltakuuteen mennessä pelastuslaitoksella oli 65 ensihoitotehtävää, kun niitä jouluna samaan aikaan oli alle 50.

Ensimmäinen pyhien jälkeinen arkipäivä on samoin kuin normaaliviikon maanantait aina työntäyteinen, koska kotihoito aktivoituu arkena. Ja pyhien läpi sinnitelleet vanhukset soittavat herkemmin arkena kuin pyhäpäivänä, vaikka kärsisivät pahoistakin kivuista.

Jouluaattona oli vuorokauden aikana 84 ensihoitotehtävää, mikä on hieman keskiarvoa vähemmän, päivystävä palomestari Taisto Hakala Helsingin pelastuslaitoksesta kertoi.

Soittajat potivat monesti rintakipua tai vanhukset voimattomuutta.

Yllättävän
väkivallaton joulu

- Erityistä oli tajuttomuuksien aika suuri määrä. Sekin saattoi johtua siitä, että sairaalat pyrkivät kotiuttamaan mahdollisimman monet juhlapyhiksi. Tarkemmat johtopäätökset vaatisivat potilaiden hoitokertomusten yksittäistä läpikäymistä, Hakala huomautti.

Tänä jouluna Helsingissä oli erityisen vähän päihteistä johtuneita myrkytyksiä.

- Väkivallasta aiheutuneiden vammojen hoitoja oli samoin tavallista vähemmän, mikä on kiva asia sinänsä, mutta ei se mikään trendi ole.

Hakala uskoo, että tämän joulun rauhallisuus oli silkkaa sattumaa. Pitkän ajan tilastojen perusteella ei voida puhua muutoksesta.

Uusivuosi on
tyypillisesti rajumpi juhla

Uudenvuoden menoperinne tekee juhlasta haasteellisen myös pelastuslaitoksille. Suomalaiset käyttävät enemmän päihteitä, mistä aiheutuu monentyyppisiä seurusteluvammoja: myrkytyksiä, kaatumisia, väkivaltaa, sairauskohtauksia.

- Uuttavuotta seuraava arki on sitten sen näköinen. Kun on rajumpi juhla, on myös rajummat jälkioireet, jotka herkistävät sairauksille, jos niihin on taipumusta.

Helsingin pelastuslaitos vahvistaa ennakoiden uudenvuoden tienoon yksikkömäärää. Se pystyy myös reagoimaan nopeasti yllättäviinkin tehtävämäärän muutoksiin, joita uutenavuotena voi sattua.

- Me pystymme purkamaan pelastusyksiköistä palomiehiä ambulansseille ihan muutamassa minuutissa. Me käytämme myös kaikkia paloautoja, koska palomiehet on hoitohenkilökuntaa, Hakala kertoi.

(STT-IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  4. 4

    IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

  5. 5

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  6. 6

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  7. 7

    75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

  8. 8

    Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

  9. 9

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  10. 10

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  9. 9

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  10. 10

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  4. 4

    IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

  5. 5

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  6. Näytä lisää