Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Paula Risikko odottaa adoptiolasta Kiinasta

Kansanedustaja, kokoomuksen varapuheenjohtaja Paula Risikko on odottanut esikoistaan, kiinalaista adoptiotytärtä jo yli vuoden.

Risikot puhuvat odotuksestaan ensimmäistä kertaa Heli Karhumäen viime viikolla ilmestyneessä kirjassa Lapsi suoraan sydämeeni.

Ennen miehensä kohtaamista Paula Risikko oli jo hyväksynyt ajatuksen lapsettomuudesta.

Toisaalta biologisen kellon raksutus oli saanut hänet miettimään, voisiko biologisen lapsen hankkia yksin.

"Punnitsin, onko minulla oikeus haluta biologista lasta sillä hinnalla, ettei lapsella olisi isää. Lopulta päädyin siihen, etten hankkisi lasta yksin, sillä halusin lapselle isän, joka yhtä lailla hoitaa ja rakastaa häntä. Ehkä minä vielä elin toivossa, että löytäisin sellaisen", hän muistelee kirjassa.

Ja hän löysi. Risikot avioituivat vuosituhannen vaihteessa.

Kun yhteistä lasta ei alkanut kuulua, alkoi herätä ajatus adoptiosta. Päätös syntyi, kun mies tuntui suhtautuvan adoptioon samoin.

"Hän oli jo kauan sitten tajunnut, ettei adoptio ole mikään kakkostapa lapsen hankkimiseksi vaan adoptoitu lapsi on ihan yhtä oma, tärkeä ja rakas kuin sillä tavallisemmallakin konstilla saatu."

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  5. 5

    Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

  6. 6

    Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

  7. 7

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  8. 8

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  9. 9

    Viime vuonna Linnan juhlat väliin jättänyt Li Andersson: ”Tietenkin asuni on statement”

  10. 10

    Kommentti: Vastamielenosoituksessa oli silmiinpistävä piirre alusta lähtien

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  4. 4

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  5. 5

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  8. 8

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  9. 9

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  10. 10

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  4. 4

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  5. 5

    Linnan juhlissa uusi nännikohu – Jonna Järnefeltin rohkea asu kuin Jonna Tervomaalla vuonna 2004

  6. Näytä lisää