Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Toivo kadonneiden löytymisestä elossa hiipuu

Toiveet Thaimaan hyökyaalloissa kadonneiden suomalaisten löytämiseksi hengissä ovat hiipumassa. Luonnonkatastrofin suomalaisten uhrien määrä voi nousta jopa yli kahdensadan.

KRP:n päivittämien tietojen mukaan ainakin 198 suomalaista on yhä kadoksissa Aasian hyökyaaltokatastrofin jäljiltä.

- Tapahtuneesta on kulunut jo monta vuorokautta. Uskon ja pelkään, että enää on erittäin vaikea löytää ketään hengissä, sanoo HUS:n toimitusjohtaja Lauri A. Laitinen.

Suomen Punainen Risti ei pidä todennäköisenä, että Etelä-Thaimaasta löytyy enää elossa olevia kadonneita suomalaisia. Arvio perustuu SPR:n lähettämien etsintäpartioiden tietoihin. Partiot ovat haravoineet järjestelmällisesti Länsi-Phuketia ja Khao Lakin ympäristöä.

- Työntekijämme ovat tarkistaneet muun muassa sairaaloita ja luostareita, joihin ihmiset ovat saattaneet hakeutua turvaan heti katastrofin jälkeen, kertoi SPR:n tiedottaja Pekka Reinikainen STT:lle Phuketissa.

- Monet elossa löydetyistä ovat olleet niin sekavassa mielentilassa, etteivät he olisi itse kyenneet ilmoittamaan olinpaikkaansa tai hakemaan apua. Tällaisten turistien löytymiselle on enää teoreettinen mahdollisuus.

Reinikaisen mukaan SPR jatkaa vielä pienten terveyskeskusten tarkistuksia.

Valtioneuvosto on julistanut uudenvuodenpäivän kansalliseksi surupäiväksi, jolloin koko maassa järjestetään suruliputus.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

  4. 4

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Mies putosi miesluukusta laivanrakennustöissä Helsingissä – kuljetettiin sairaalaan

  7. 7

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  8. 8

    Ex-natsijohtaja vihreiden vaalilistalla – näin puoluesihteeri perustelee Holapan ehdokkuutta

  9. 9

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  10. 10

    Krista Pärmäkoski arvosteli Charlotte Kallaa, ruotsalaiselta tyly kuitti takaisin: ”Voi tulla sanomaan suoraan...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  3. 3

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  4. 4

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  8. 8

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

  4. 4

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. Näytä lisää