Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jungner arvioi Yle-raporttia kunnianhimoiseksi

Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner luonnehtii kansanedustaja Mika Lintilän työryhmän loppuraporttia kunnianhimoiseksi ja nykyistä aikaa kestävämmäksi.

Ylen kannalta ehdotus tarkoittaa Jungnerin mukaan sitä, että yhteiskunta haluaa edelleenkin "riippumatonta tiedonvälitystä, kulttuuria ja sivistystä julkisen palvelun kautta". Julkisen palvelun toiminnan laajuus ja luonne jatkuvat pitkälti nykyisenlaisina.

Jungnerin mukaan Ylen pitää tulevaisuudessa kyetä palvelemaan nykyistäkin paremmin kaikkia suomalaisia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  2. 2

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  3. 3

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  4. 4

    Vanhan isän pankkitililtä hävisi kerralla 160 000 euroa – röyhkeitä temppuja paljastuu yhä useammin

  5. 5

    Uutuuskirja: Aino-Kaisa Saarinen olisi halunnut lyödä Virpi Kuitusta – suuttui Kuitusen ”likaisesta” tempusta

  6. 6

    Herttuatar Catherine superhoikkana upeassa muotiluomuksessa – tällainen on hovin tiukka pukeutumisetiketti iltajuhliin: Asuun ei tulisi käyttää liikaa rahaa

  7. 7

    Nämä kuvat jäävät historiaan – Patrik Laine: ”Tämä on pian kotini”

  8. 8

    ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

  9. 9

    Jani Toivola kertoo, miten hän tutustui lapsensa äitiin – tapaaminen Eduskuntatalon kahvilassa

  10. 10

    Jättiyllätys Maajussille morsian -ohjelmassa! Anne-Mari, 33, rakastuikin kesken kuvausten: ”Se on Terho tuosta omalta kylältä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  2. 2

    Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

  3. 3

    ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

  4. 4

    Tv-ohjelmaa kuvannut Janne Kataja herättää raivoa pienessä suomalaiskunnassa: ”Haistakoon...”

  5. 5

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  6. 6

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  7. 7

    Ihotautilääkärit – tämä puhdistusväline voi olla haitallinen

  8. 8

    Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

  9. 9

    HIFK jakaa kuopiolaisille ilmaisia ämpäreitä – näin KalPa vastasi

  10. 10

    Kommentti: 100–0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää ihan miten tahtoi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  2. 2

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  3. 3

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  4. 4

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  5. 5

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  6. 6

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  7. 7

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  9. 9

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  10. 10

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  2. 2

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  3. 3

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  4. 4

    Vanhan isän pankkitililtä hävisi kerralla 160 000 euroa – röyhkeitä temppuja paljastuu yhä useammin

  5. 5

    Uutuuskirja: Aino-Kaisa Saarinen olisi halunnut lyödä Virpi Kuitusta – suuttui Kuitusen ”likaisesta” tempusta

  6. Näytä lisää