Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Syyskuun alku ollut harvinaisen lämmin

Syyskuu on alkanut harvinaisen lämpimänä. Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosassa sekä paikoin Oulun läänissä saavutettiin keskiviikkona ajankohtaan nähden poikkeuksellisen korkeita lämpötiloja eli 22-23 astetta. Vastaaviin lukemiin on päästy muutaman kerran sadassa vuodessa.

Tänä vuonna syyskuun tämän mennessä korkein lämpötila 23,6 astetta mitattiin keskiviikkona Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Myös tiistaina ylitettiin 22 asteen raja Helsingissä ja lähikunnissa, Vihdissä, Mäntsälässä ja Hyvinkäällä. Syyskuun lämpötilaennätys 28,8 astetta on mitattu Raumalla 6. 9. 1968.

Viime vuosina 10.-20. syyskuuta on 22 astetta ylitetty useammankin kerran: vuosina 1998, 1999, 2001, 2002 ja 2003. Tätä aiemmin vuodesta 1961 alkavan tarkastelujakson aikana syyskuun puolen välin tienoilla mitattiin yli 22 asteen lämpötiloja edellisen kerran yhtä laajalti, aina Kuusamoa myöten, vuonna 1972. Vuonna 1972 syyskuun puolen välin korkein lämpötila oli Salon Kärkässä mitattu 24,0 astetta.

Muita vuosia, jolloin syyskuun puolenvälin tienoilla on ylitetty 22 astetta, ovat 1961, 1969 sekä 1975.

Syyskuun loppupuolella eli 20.-30.9. ei ole enää saavutettu 22 asteen lämpötiloja vuodesta 1961 alkavan Ilmatieteen laitoksen tarkastelujakson aikana. Ylimmillään lämpötila oli syyskuun lopulla vuonna 2001, jolloin Varkauden Käpykankaalla mitattiin 20. päivänä 21,9 astetta.

Viime yönä oli Lapissa ensimmäinen alkavan syksyn ankaran hallan yö, kun Sodankylässä mitattiin maanpinnassa 4,5 miinusastetta. Ankaran hallan raja on neljä astetta pakkasen puolella. (STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    IS seuraa sprintin karsintaa livenä – Mari Laukkaselta huippuhiihto, muut suomalaiset karsiutuivat

  4. 4

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  5. 5

    Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

  6. 6

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  7. 7

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  8. 8

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  9. 9

    Juha Junno jättää Oulun Kärpät

  10. 10

    Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  8. 8

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  9. 9

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    IS seuraa sprintin karsintaa livenä – Mari Laukkaselta huippuhiihto, muut suomalaiset karsiutuivat

  4. 4

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  5. 5

    Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

  6. Näytä lisää