Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Fanit heitettiin alas rinnettä

Kaksi SM-liigan jääkiekkojoukkueen Saimaan Pallon (SaiPa) kannattajaa pahoinpideltiin nyrkein ja heitettiin sen jälkeen alas jyrkkää rinnettä vakavin seurauksin.

15-vuotiaalta nuorukaiselta murtui jalka. 23-vuotias loukkasi niskansa.

Rähinä sattui Lahdessa jäähallin pihalla lauantai-iltana SaiPan voittoon päättyneen ottelun jälkeen.

Pahoinpitelijöitä ei ollut eilisiltaan mennessä tavoitettu. Teolla on poliisin mukaan useita silminnäkijöitä. Poliisi etsii kahta rotevaa siilitukkaista miestä.

Murtuman saanut nuorukainen leikattiin eilen keskussairaalassa Lahdessa. Hänet siirretään tänään kotikaupunkiinsa Lappeenrantaan hoidettavaksi. Niskansa loukannut on jo kotihoidossa.

Poliisi tutkii juttua kahtena törkeänä pahoinpitelynä. Fanit työnnettiin nurmitettua rinnettä alas. Alhaalla on asvaltoitu kävelytie ja muuri rinnettä vasten.

Sääriluunsa murtanut putosi vauhdilla pari metriä korkealta muurilta suoraan asvaltille, ja toinen mies putosi noin metrin korkeudesta. Kaikkiaan ilmalentoa tuli noin 5-7 metriä.

Paikalla olleet kuvaavat Pelicans-SaiPa-ottelun tunnelmaa kiihkeäksi, varsinkin kun lahtelaiset hävisivät ottelun lappeenrantalaisille rangaistulaukausten jälkeen numeroin 3-4.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  4. 4

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  5. 5

    Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

  6. 6

    Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

  7. 7

    Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

  8. 8

    NBC: USA:n ulkoministeriksi öljy-yhtiö Exxon Mobilin toimitusjohtaja Rex Tillerson

  9. 9

    Hämmästyttävä näky merenpohjassa: Pearl Harboriin vuonna 1941 upotettu sukellusvene on kestänyt hyvin aikaa

  10. 10

    Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. 6

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  7. 7

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  8. 8

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  9. 9

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Prinsessa Madeleine hehkui jumalaisena roosassa puvussa – Nobel-juhlia edelsi viime hetken pukukriisi

  4. 4

    SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

  5. 5

    Prinsessa Sofia yllätti veistoksellisella iltapuvulla – säteilee talven trendivärissä

  6. Näytä lisää