Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hoitajan varkausjutun syyttäjä sai moitteita

Myrkytyksistä epäillyn sairaanhoitajan varkausjutun syyttäjä saa apulaisvaltakunnansyyttäjältä pyyhkeitä. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mielestä Pirkanmaan kihlakunnansyyttäjän olisi pitänyt hakea muutosta käräjäoikeuden tuomioon.

Tampereen käräjäoikeus jätti viime keväänä työnantajaltaan suuren määrän tavaraa varastaneen naisen kohtuuden nimissä ilman rangaistusta.

Samaista naista epäillään nyt kahdesta murhasta ja murhan yrityksestä, jotka ovat kohdistuneet kehitysvammaisiin potilaisiin ja sairaanhoitajan omaan sukulaislapseen.

Syyttäjä ei valittanut Tampereen käräjäoikeuden toukokuisesta ratkaisusta, vaikka hän sanoikin taannoin STT:lle miettineensä asiaa normaalia tarkemmin. Hänen mukaansa ratkaisu ei ollut missään tapauksessa tavanomainen.

Syyttäjä kertoi kuitenkin pitäneensä käräjäoikeuden perusteluita oikeina, mikä kanta ilmenee myös Valtakunnansyyttäjänvirastolle toimitetusta selvityksestä. Hänen mielestään rangaistuksetta jättämisellä ei loukattu yleistä tai yksityistä etua eikä yhdenvertaisuutta lain edessä.

Tampereen käräjäoikeus perusteli poikkeuksellista ratkaisuaan muun muassa sillä, että nainen katui kovasti tekoaan. Oikeus ei myöskään halunnut vaikeuttaa naisen tulevia työnsaantimahdollisuuksia hoitoalalla, jota hän tuolloin opiskeli.

Nainen oli jo sopinut korvaavansa entiselle työnantajalleen 20 000 euroa anastamistaan tavaroista. Tavaroiden vieminen ajoittui lähes 2,5 vuoden ajalle.

Samankaltaisista teoista
yhtäläiset rangaistukset

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan Tampereen käräjäoikeuden menettely poikkesi kyseisessä tapauksessa jyrkästi vakiintuneesta rangaistuskäytännöstä. Hänen mielestään syyttäjän olisi tullut hakea asiassa muutosta.

Tätä olisivat edellyttäneet teon vakavuus, korkeimman oikeuden kannanotot rikoksella hankitun hyödyn korvaamisen merkityksestä rangaistukseen ja käräjäoikeuden tuomion ongelmallisuus erityisesti yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta.

Yhdenvertaisuusperiaate eli karkeistaen se, että samanlaisista rikoksista lankeaa samankaltaiset rangaistukset, on yksi rikosoikeudellisen oikeudenmukaisuuden kulmakivistä. Käytännössä sillä on eniten merkitystä massarikosten kohdalla.

Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski sanoo, että katumus ja itse aiheutetun vahingon korvaaminen eivät yleensä ole seikkoja, joiden perusteella jätetään ketään tuomitsematta. Tavallisesti ne voidaan ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa.

- Kun mennään näin pitkälle, että annetaan kokonaan anteeksi, se on aika poikkeuksellista.

Valtakunnansyyttäjänvirasto puuttui tapaukseen oma-aloitteisesti sen jälkeen, kun varkausjuttu uutisoitiin näkyvästi tiedotusvälineissä.

NAINEN TUNNUSTI MYYMÄLÄVARKAUDET

Vaikka vangitulla sairaanhoitajalla ei ole rikosrekisteriä ja lääkevarkausepäilykin on tältä erää kariutunut, niin nuhteeton hänen taustansa ei ole.

Terveydenhoitoalan opiskelujen ohessa 26-vuotias on tehnyt töitä elintarvikeliikkeen myyjänä ja siivoojana. Yli kolme vuotta kestänyt työsuhde päättyi viime vuodenvaihteessa, kun nainen jäi kiinni pitkään jatkuneista, mittavista myymälävarkauksista.

Kävi ilmi, että hän oli vienyt tavaraa kotiinsa maksamatta säännöllisesti jo lähes 2,5 vuoden ajan. Kiinni jäätyään hän tunnusti teot.

- Hän oli muka viemässä jätesäkeissä roskia ulos, vaikka todellisuudessa säkit olivat täynnä varastettua tavaraa, kertoi vangitun ex-työtoveri IS:lle.

Syyte myymälävarkauksista nostettiin viime keväänä. Syyttäjä vaati hänelle rangaistusta yli 43000 euron anastuksista.

Oikeus arvioi varastettujen tavaroiden arvoksi kuitenkin vain 20000 euroa. Nainen selvisi siitäkin ilman rangaistusta, koska oikeus piti vahingonkorvauksia riittävänä seuraamuksena.

Vangittua hoitajaa epäiltiin myös Nokian terveyskeskuksen lääkevarkauksista. Esitutkinnassa ei kuitenkaan kertynyt näyttöä, joka olisi osoittanut 26-vuotiaan varkaaksi. Virallisesti hän on siis tällä haavaa syytön terveyskeskuksen lääkekatoon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  6. 6

    Tyrmäävä tulos – Näin SM-liigavalmentajat vastasivat kysymykseen NHL-säännöstä

  7. 7

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  8. 8

    Muistatko vielä tällaisen Saaran? 20 tyyliä ennen X Factor -suosiota

  9. 9

    Espoolainen Marjut otti ”hämäävän” kuvan auringonnoususta – ”Ei Thaimaasta”

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. 6

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  7. 7

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  8. 8

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  6. Näytä lisää