Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Johtamisgurut: Malttia, Jungner

Ylen toimitusjohtaja, lauantaina naimisiin mennyt Mikael Jungner sai eilen ikävän lahjan häämatkalleen Seychelleille.

Taloussanomat uutisoi Jungnerin alatyylisestä kielenkäytöstä alaisilleen.

- Täällä on ihmeellinen pullamössötappiomieliala. Kanava lähti. So fucking what (Mitä v-tun väliä), Jungner oli Taloussanomien mukaan sanonut, kun Yle kertoi omalle väelleen taas uusista säästösuunnitelmista ja Yle Extra -kanavan lopettamisesta.

Yritysvalmentaja Jari Sarasvuolla on naurussa pidättelemistä, kun hän kuulee ensimmäisen kerran Jungnerin lanseeraaman uusiosanan pullamössötappiomieliala. Hän vakavoituu kuitenkin nopeasti.

- Aina kun jotain amputoidaan (poistetaan) työyhteisössä, johtajan täytyy asetella sanansa todella tarkkaan. Silloin pitää olla jopa vähän tarpeettoman varovainen, Trainers' Housen hallituksen puheenjohtaja sanoo.

Sarasvuo uskoo, että Jungnerilla on ollut ihan hyvät tarkoitusperät.

- Eihän hän tarkoita sanomalla so fuckin what, että hän on täysin piittaamaton ihmisten tunteista. Sitä en jaksa uskoa. Kyse on enemmänkin siitä, että hän on varmaan koettanut virkistää tunnelmaa.

Johtamistaidon opiston toimitusjohtaja Mikko Luoma on Sarasvuon kanssa samoilla linjoilla. Häneltäkään ei juuri heru ymmärrystä Jungnerin töksäytyksille.

- Pidän tuollaisia valintoja kyseenalaisina. Johdon kehittäjän näkökulmasta ei kuulosta kovin kannustavalta, Luoma sanoo.

Työssään Luoma opettaa johtajia olemaan oma itsensä. Jungner on värikäs yritysjohtaja.

- Silti pitäisi miettiä vielä kerran, ennen kuin lähtee laukomaan henkilökunnalle kovin vahvoja linjauksia ja vertauksia.

Mika Koskinen, Mika Lehto

Näitä luetaan!

  1. 1

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  2. 2

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  3. 3

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  4. 4

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  5. 5

    Poliisi etsii epäiltyä sarjahuijaria: ”Erittäin vaikeasti tavoitettava henkilö”

  6. 6

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  7. 7

    Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

  8. 8

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  9. 9

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  10. 10

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  11. Näytä lisää

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  6. 6

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  2. 2

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  3. 3

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  4. 4

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  5. 5

    Poliisi etsii epäiltyä sarjahuijaria: ”Erittäin vaikeasti tavoitettava henkilö”

  6. Näytä lisää