Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Naapurit sammuttivat vaarallisen palon Espoossa

Naapuriapu oli paikallaan kerrostalon parvekepalon sammuttamisessa lauantaina Espoossa. Toisen kerroksen asunnon parvekkeelta alkanut palo oli jo levinnyt sisälle olohuoneen ikkunankarmin kautta, kun yläkerran naapuri havaitsi asian ja hälytti pelastuslaitoksen.

- Toisen kerroksen asunnossa asunut nainen oli poistunut kotoaan ulos lounaalle noin puoli tuntia ennen hälytystä, kertoo palomestari Raimo Rasijeff Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksesta.

Yläkerran kaksi miestä sekä viereisen asunnon mies ryhtyivät heti sammutukseen ennen pelastuslaitoksen paikalle tuloa. Ilman nuorten miesten neuvokuutta vahingot olisivat olleet Heinjoenpolun varrella huomattavasti suuremmat.

Ränniä pitkin apuun

Osa miehistä laskeutui käsisammuttimen kanssa yläkerran parvekkeelta ränniä pitkin toisen kerroksen parvekkeelle. Kun parvekkeen ovi oli auki, onnistui myös olohuoneen palavien verhojen sammutus. Paikalle tulleet pelastuslaitoksen neljä yksikköä täydensivät työn.

- Parvekkeen puupöydän tuhkakuppi oli tyhjennetty noin puoli tuntia ennen palon alkua pöydällä olleeseen olutpullojen pahviseen mäyräkoira-pakkaukseen, kertoo palomestari Rasijeff.

Tuhkakupin sisältö leimahti sen jälkeen omia aikojaan pahviastiassa, ja tuli levisi siitä pöydän ja olohuoneen puisen seinän ja ikkunakarmin kautta asunnon sisäpuolelle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  3. 3

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  4. 4

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  5. 5

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  6. 6

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  7. 7

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  8. 8

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  9. 9

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  10. 10

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  8. 8

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  9. 9

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  3. 3

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  4. 4

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  5. 5

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  6. Näytä lisää