Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Stasi sai UKK:n pojan raportteja

Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasi sai tuoreeltaan käyttöönsä presidentti Urho Kekkosen pojan Taneli Kekkosen (1928-85) suurlähettiläänä laatimia salaisia raportteja.

IS:n selvityksen perusteella Taneli Kekkosen raportteja päätyi Stasille ainakin 1980-81, jolloin hän oli Suomen suurlähettiläänä Varsovassa. Tuolloin Neuvostoliiton pelättiin miehittävän Puolan, ja raportit olivat tulenarkoja.

Taneli Kekkosen raportit ja muuta Suomen ulkoministeriön aineistoa Stasille tuli peitenimi "Steffeniltä".

IS:n saamien asiantuntijatietojen mukaan Taneli Kekkosen ulkoministeriölle kirjoittamat raportit ovat samaa aineistoa kuin mitä "Steffen" välitti Stasille.

Tieto ei vielä merkitse sitä, että Taneli Kekkonen olisi ollut tai ei olisi ollut tietolähde "Steffen".

"Steffen" oli Stasin tunnus XV/772/68. Hänen tiedetään raportoineen 1978-82 ainakin 12 kertaa Stasille. Syksyllä 1980 "Steffen" raportoi neljästi Puolan tilanteesta. IS:n haastattelemat asiantuntijat arvelevat, ettei "Steffen" olisi itse Taneli Kekkonen. Taneli Kekkosella ei tiedetty olleen vähäisiäkään sympatioita itäblokin järjestelmää kohtaan ja "Steffenistä" on muitakin epäilyjä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  6. 6

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  7. 7

    Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

  8. 8

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  9. 9

    IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

  10. 10

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  3. 3

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  4. 4

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  5. 5

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  8. 8

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  6. Näytä lisää