Kuisma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

eQ-pankille haetaan uutta omistajaa islantilaisten tilalle

Suomessa toimivalle eQ-pankille haetaan uutta omistajaa, koska sen islantilaisemo Straumur-Burdaras otettiin maanantaina Islannin viranomaisten haltuun.

Straumur oli viimeinen suuri islantilaispankki, joka vielä oli omillaan Islannin talousromahduksen jäljiltä. Nyt sen maksuvalmius ei Islannin rahoitustarkastuksen FME:n mukaan kuitenkaan enää riittänyt toiminnan jatkamiseen.

Suomen eQ-pankki on Straumur-konsernin itsenäisenä osana toimiva suomalainen yhtiö. Pankki vakuuttaa, että sen toiminta jatkuu normaalisti, eikä emoyhtiön kohtalo vaikuta sen asiakkaisiin, henkilöstöön tai taloudelliseen asemaan.

- Meillä ei ole Straumurilta saatavia eikä velkoja, eikä mikään eQ:n toiminnoista ole riippuvainen Straumurista, toimitusjohtaja Antti Mäkinen sanoi STT:lle.

Islannin päätös merkitsee kuitenkin sitä, että eQ menee nyt myyntiin. Mäkisen mukaan kiinnostuneita ostajaehdokkaita on ollut liikkeellä jo aiemmin. Kaikki yhteyttä ottaneet ovat olleet suomalaisia finanssialan yhtiöitä.

eQ-pankin asiakkaat suhtautuivat Mäkisen mukaan tilanteeseen rauhallisesti. Asiakaspalveluun tuli aamupäivän aikana puheluita jopa normaalia vähemmän.

Sijoituspalveluihin erikoistuneella eQ-pankilla on toimipisteet Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Amer-Thorin
pankki
Straumurin vaikeudet olivat tiedossa, sillä konserni teki loka-joulukuussa lähes 575 miljoonan euron tappiot.

Straumurin suurin omistaja on islantilainen liikemies Thor Björgólfsson, jonka sijoitusyhtiö Novator kuuluu myös Amer Sportsin omistajiin.

Björgolfsson johti Straumurin hallitusta, joka sai maanantaina potkut ja korvattiin rahoitustarkastuksen edustajilla. Myös pankin toimitusjohtaja William Fall erosi tehtävästään.

Straumur on Islannin neljänneksi suurin pankki. Saarivaltion muut pankkijätit Glitnir, Kaupthing ja Landsbanki kaatuivat valtion syliin jo viime syksynä.

Niiden Suomen-yksiköistä Glitnir Suomi myytiin toimivalle johdolle ja jatkaa nyt vanhalla FIM-nimellään. Suomen Kaupthing ei ollut erillinen suomalaisyhtiö vaan islantilaispankin sivuliike ja meni siksi nurin emoyhtiön mukana.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jättiyllätys: Saara Aalto sittenkin jatkoon Britannian X Factorissa!

  2. 2

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  3. 3

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  4. 4

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  5. 5

    Väite: Brad Pitt ”flirttaili häpeämättömästi” parikymppisen Selena Gomezin kanssa – tämä kuva viimeinen pisara Angelina Jolielle?

  6. 6

    Nolo moka tyhjensi katsomot World Cupin välierässä

  7. 7

    Kanadalaisdiplomaatin teini-ikäinen poika karkotettiin Yhdysvalloista

  8. 8

    Trump uhkasi kutsua Bill Clintonin seksikumppanin tv-väittelyyn – raju psykologinen peli käynnissä USA:ssa

  9. 9

    Onko tämä suurin käärme ikinä? Brasiliasta löytyneen 10-metrisen anakondan kuvat hämmentävät

  10. 10

    Jättiyllätys! Eurooppa World Cupin finaaliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  2. 2

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  3. 3

    Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

  4. 4

    Sisko sai enemmän perintöä kuin veljet – professori kertoo, missä tilanteissa voi jättää jopa kokonaan perinnöttä

  5. 5

    Tältä näyttää Cheekin perhe – Jere-veli julkaisi harvinaisen yhteiskuvan

  6. 6

    World Cupissa kryptinen lehdistötilaisuus – Venäjän päävalmentajan välinpitämättömyys sai toimittajat nauramaan

  7. 7

    Väite: Brad Pitt ”flirttaili häpeämättömästi” parikymppisen Selena Gomezin kanssa – tämä kuva viimeinen pisara Angelina Jolielle?

  8. 8

    Peli poikki -mielenosoituksessa nähty banderolli ihmetyttää – ketä vastaan mieltä osoitettiin?

  9. 9

    KSML: Puolivuotias vauva sai yliannostuksen syöpälääkettä – vammautui pysyvästi

  10. 10

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  2. 2

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  3. 3

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  4. 4

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  5. 5

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  7. 7

    Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

  8. 8

    Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

  9. 9

    Aivoinfarktin merkit ovat salakavalat – jos nämä oireet tulevat, hoitoon on päästävä välittömästi

  10. 10

    ”Pientä käytön jälkeä ja kulumaa” – Jannen ratkiriemukas myynti-ilmoitus pilailee nettikirppisten kustannuksella

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jättiyllätys: Saara Aalto sittenkin jatkoon Britannian X Factorissa!

  2. 2

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  3. 3

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  4. 4

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  5. 5

    Väite: Brad Pitt ”flirttaili häpeämättömästi” parikymppisen Selena Gomezin kanssa – tämä kuva viimeinen pisara Angelina Jolielle?

  6. Näytä lisää