Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomalaisen politiikan huippu todistamaan Rusi-oikeudenkäyntiin

Valtiotieteiden tohtori Alpo Rusin oikeudenkäynti Suomen valtiota vastaan alkaa 20. elokuuta. Rusi vaatii vahingonkorvauksia taannoisesta vakoilijasotkusta.

Helsingin käräjäoikeus julkisti tänään vahingonkorvaus oikeudenkäynnin aikataulun. Todistajina on joukko nimiä suomalaisen politiikan huipulta. Todistajanaitioon nousevat muun muassa entiset pääministerit Paavo Lipponen ja Esko Aho, presidentti Martti Ahtisaari sekä entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Oikeudenkäynnissä puidaan nyt miten Rusiin kohdistuneet epäilyt vuosivat julkisuuteen.

Rusi kommentoi myös Rosenholz-aineistosta löytynyttä kohua.

Rusi haluaa myös muistuttaa, että valtaosa Rosenholz-aineistosta löytyvistä nimistä ei liity edes tahattomaan tietojen antamiseen Stasille.

- Saksan Stasi-tutkijoiden heinäkuun alussa ilmestynyt raportti toteaa, että neljällä viidesosalla kortistosta löytyvistä nimistä ei ole mitään tekemistä vakoilun kanssa, Rusi toteaa.

Rusin arvion mukaan suomalaisiin liittyvistä runsaasta 200 henkilökortista alle 50 on ollut Stasille "operaatioita" eli tietolähteitä omasta halustaan.

- Oikeusturvan kannalta on olennaista, että ketään muutakaan kuin minua ei leimata perusteettomasti, Rusi sanoo.

Rusin mukaan Rosenholz-tietojen salaaminen ei kuitenkaan saa olla mahdollista enää Suomessakaan.

Rusi muistuttaa, että Stasi-kortistotietojen julkisuudesta on olemassa Yhdysvaltain ja Saksan valtiollinen päätös vuodelta 2003, joka ylittää mahdolliset tiedustelupalveluiden tai poliisiorganisaatioiden keskinäiset sopimukset.

Muun muassa he todistavat

- Apulaispäällikkö Petri Knape- Pääministeri Paavo Lipponen- Sisäministeri Ville Itälä- Sisäministeri Kari Rajamäki- Oikeusministeri Johannes Koskinen- Sitran yliasiamies Esko Aho- Kansanedustaja Erkki Tuomioja- Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen- Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala- Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski- Eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio- Leena Rusi

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Auto törmäsi paraatiin New Orleansissa – ainakin 12 loukkaantunut

  3. 3

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  4. 4

    Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

  5. 5

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  8. 8

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  9. 9

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  10. 10

    Trump ei osallistu Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illalliselle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  5. 5

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  6. 6

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  7. 7

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Auto törmäsi paraatiin New Orleansissa – ainakin 12 loukkaantunut

  3. 3

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  4. 4

    Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

  5. 5

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  6. Näytä lisää