Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Osmo Soininvaara jättää eduskunnan

Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara ei asetu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Päätös tietää puolueelle ja sen Helsingin piirille kovaa urakkaa, sillä Soininvaara oli viime eduskuntavaaleissa yli 11 300 äänellään yksi puolueen ääniharavista.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Vihreä Lanka -lehti. Lehden mukaan Soininvaaraa yritettiin viikkoja suostutella jatkamaan.

- Pohdin tätä itse asiassa aika vakavasti jo neljä vuotta sitten, mutta silloin ei ollut mitään mahdollisuutta jäädä pois, koska olin puolueen puheenjohtaja, ja puheenjohtajan on hyvä olla ehdokkaana, Soininvaara kertoi puhelimitse STT:lle.

Soininvaaran mukaan jo päätös puheenjohtajaksi ryhtymisestä oli aikanaan vaikea.

Soininvaara aikoo keskittyä jatkossa luennoimiseen ja kirjoittamiseen. Hänellä ei ole tiedossa uutta työpaikkaa.

- Minulla on itse asiassa useampi kirja, jonka haluaisin kirjoittaa. Niitä on niin paljon, että kaikkia en pysty mitenkään tekemään. Täytyy suunnitella tarkemmin sitten, kun tämä vähän rauhoittuu.

16 vuotta
kansanedustajana

Osmo Soininvaara on tehnyt 16-vuotisen uran kansanedustajana. Hän on toiminut muun muassa vihreiden puheenjohtajana vuosina 2001-2005 ja peruspalveluministerinä 2000-2002.

Eduskuntatyöstä Soininvaaralle jää hyvät muistot, vaikka käsiteltävien asioiden valtava määrä aiheuttaa sen, että mihinkään ei ehdi paneutua riittävän perusteellisesti.

- Totta kai ministerikausi on sellainen tietynlainen huippukohta, Soininvaara pohtii poliittista uraansa.

Puolueensa tilaa Soininvaara pitää tällä hetkellä erittäin hyvänä.

- Voi ikään kuin lähteä rauhallisin mielin, että kasvualustaa on tällä hetkellä tavattoman paljon, ja meillä on suorastaan ylitarjontaa nuorista lahjakkaista ihmisistä. Hyvä tehdä heille vähän tilaa.

Vuonna 2003 valituista neljästä vihreästä helsinkiläisestä vaihtuu näin ensi keväänä ainakin puolet. Irina Krohn siirtyi jo muihin tehtäviin, ja hänen tilallaan aloitti tänä syksynä Johanna Sumuvuori.

Helsingin piiri on jo nimennyt 20 ehdokasta. Soininvaaralle varattu viimeinen paikka pyritään täyttämään parin viikon kuluessa. (STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

  4. 4

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  5. 5

    Lapsia kuljettanut bussi suistui tieltä Inarissa

  6. 6

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  7. 7

    Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

  8. 8

    Raskaana oleva Amal Clooney varasti shown punaisella matolla – gaalassa palkittu George Clooney arvosteli puheessaan Trumpia

  9. 9

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  10. 10

    Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  4. 4

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  8. 8

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  9. 9

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  10. 10

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

  4. 4

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  5. 5

    Lapsia kuljettanut bussi suistui tieltä Inarissa

  6. Näytä lisää