Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Rahapaja pyytää poliisia tutkimaan kolikkomysteerin

Suomen Rahapaja on tehnyt Vantaan poliisille tutkintapyynnön, joka koskee ennenaikaisesti jakeluun päässeitä Kyproksen kahden euron kolikoita.

- Tutkintapyynnön sisältö on pääpiirteissään se, miten kolikot ovat joutuneet meiltä pois. Muuta en voi tässä vaiheessa kommentoida, kertoi Rahapaja Oy:n varatoimitusjohtaja Paul Gustafsson IS:lle.

Asia nousi julkisuuteen elokuussa, kun Ilta-Sanomat kertoi Vantaalta löytyneestä kahden euron kolikosta, jonka lyöntivuosi on 2008, ja jonka toisella puolella on Kyproksen kansallinen symboli.Suomen rahapaja on tehnyt sopimuksen Kyproksen eurokolikoiden lyömisestä.

Eurosta tulee laillinen maksuväline Kyproksessa vasta 1.1.2008. Kolikoiden ennakkojakelu pankeille piti alkaa vasta 22. lokakuuta.

Kyproksen keskuspankki sekä pankit ja luotto-osuuskunnat myyvät eurokolikoita sisältäviä aloituspakkauksia suurelle yleisölle 3.12. lähtien.

Suomen Rahapajasta ei ole otettu missään vaiheessa kantaa siihen, miten ja mistä kolikot olivat päätyneet liikkeelle. Niitä on löytynyt yhteensä ainakin kaksi kappaletta. Molemmilla kerroilla kaupan asiakas sai kolikon vaihtorahana Vantaalla.

Vantaan poliisin omaisuusrikosyksiköstä ei haluttu eilen kommentoida tutkintaa muutoin kuin että se on edennyt. Poliisi lupaa tiedottaa asiasta ensi viikolla. Tutkintapyyntö jätettiin jo syyskuussa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

  6. 6

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  7. 7

    IS seurasi yhdistetyn mäkiosuutta – Eero Hirvonen taistelee MM-mitalista klo 13.30

  8. 8

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  9. 9

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  10. 10

    Ferrari esitteli uuden autonsa – tältä näyttää Kimi Räikkösen kauden 2017 menopeli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  6. 6

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  7. 7

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  8. 8

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  9. 9

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  10. 10

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  4. 4

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  5. 5

    Malmin lentokenttä voitaisiin vaihtaa Helsingin moottoriteihin? Hintahaarukka 30 miljoonasta miljardiin euroon!

  6. Näytä lisää