Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kännykkäpelistä 3000 euron lasku!

Kahden lapsen yksinhuoltajaäiti voi tuskin ikävämpää starttia lomalleen kuvitella: teleoperaattorilta soitetaan ja ilmoitetaan perheen yhdeksänvuotiaan pojan tuhlanneen koko perheen lomarahat moninkertaisesti television mobiilipeleihin.

- Kyllä ne olivat järkyttäviä uutisia. En edes pystynyt käsittämään, että puhelinlasku voisi olla niin iso, Sanna Tuomainen kertaa tuntojaan.

Toni-pojan puhelinlaskut olivat olleet 5-10 euron suuruisia kunnes pajatso tyhjeni: ensin tuli 2175 euron ja heti perään 910 euron maksumääräys. Kymmenvuotiasta Toni-poikaa tapaus nolottaa vieläkin niin paljon, ettei hän halua siitä enää jutella. Kohtalokas liittymä on vaihdettu prepaid-liittymään.

- En ollut edes saanut sitä ensimmäistä laskua, kun minulle soitettiin. Puhelu koski tätä toista laskua, josta kerrottiin, että Tonin liittymälle on kertynyt laskua kolmessa päivässä lähes tuhat euroa, Tuomainen kertoo.

- Samalla selvisi, ettei liittymässä ollut saldorajoja, vaikka muistelin pyytäneeni niitä, kun minulle liittymää puhelimessa myytiin.

Operaattori ei vielä tässä vaiheessa kertonut mitään aiemmin tulleen laskun summasta, joka selvisi Tuomaiselle hänen soiteltuaan operaattorille takaisin ja kyseltyään laskuasioita tarkemmin.

- Olihan se hurja tieto. En ymmärrä, miksi minulle ei ilmoitettu mitään aiemmin, Tuomainen ihmettelee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  3. 3

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  4. 4

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. 6

    ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

  7. 7

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  8. 8

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  9. 9

    Heidi Sohlbergin syöpähoidot ohi – julkaisi tunteikkaan kuvasarjan sairaalasta

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  5. 5

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  9. 9

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  3. 3

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  4. 4

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. Näytä lisää