Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Karhun epäillään tappaneen kaksi hevosta Korppoossa

Karhun epäillään raadelleen kuoliaaksi kaksi hevosta Korppoossa Turunmaan saaristossa. Täyttä varmuutta hevosten kuolinsyystä ei kuitenkaan ole.

Hevoset löysi kuolleina niiden omistaja pari viikkoa sitten. Hevoset olivat olleet kesälaitumella Norrskatan saariryhmään kuuluvassa pikkusaaressa. Laitumella oli kaksi muutakin hevosta. Ne olivat hengissä, mutta kovin säikkyinä.

Samoilla seuduilla on liikuskellut karhuja aiemminkin, kertoo vanhempi konstaapeli Kenneth Eklund Turunmaan poliisilaitokselta. Viimeksi kuukausi sitten karhu vei lampaita Själössä Iniössä.

Hevosten kuolemasta ei tehty ilmoitusta poliisille, vaan Eklund kertoo kuulleensa tapauksesta muuta kautta.

Huhuja karhusta liikkuu alueella paljon. Viime torstaina paikallinen asukas Houtskarista kertoi Eklundille nähneensä karhun sienimetsällä.

Riistapäällikkö Heikki Uotila Varsinais-Suomen riistanhoitopiiristä pitää epätodennäköisenä, että karhu olisi tappanut hevoset. Hänen mukaansa varmuutta asiaan on tosin jälkikäteen hankala saada.

Hevoset olivat olleet kuolleina jo jonkin aikaa, ennen kuin omistaja löysi ja hautasi ne. Korpit ja ketut olivat repineet pahoin ruhoja.

Toinen vaihtoehto voisi olla, että hevoset ovat pelästyneet hirvilaumaa. Ne ovat saattaneet loukata itsensä juostessaan henkihieverissä pitkin saarta, epäilee Uotila.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

  3. 3

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  4. 4

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  5. 5

    Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

  6. 6

    Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  9. 9

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    HS: Sipoossa julmasti pahoinpidellyn pojan äiti vaatii tekoja kiusattujen auttamiseksi: ”En anna tämän enää olla”

  3. 3

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  4. 4

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  5. 5

    Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

  6. Näytä lisää