Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ilkka Salmesta Supon uusi päällikkö

Suojelupoliisin uudeksi päälliköksi on jo käytännössä valittu virkavapaalla oleva Supon esikuntayksikön päällikkö Ilkka Salmi, 38, (kok). Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Supon päällikkönimitys tulee valtioneuvoston istuntoon ensi torstaina. Pääministeri Matti Vanhanen on luvannut kannattaa sisäministeri Anne Holmlundin esitystä.

- Tärkeintä on odotella ratkaisua maltillisesti. Minä en ole saanut asiasta minkäänlaisia papereita, sanoi Ilkka Salmi IS:lle.

- Hiukan ihmettelin, kun alkoi tulla sähköisesti kaikenlaisia onnitteluja, Salmi sanoi naurahtaen.

- Turha nylkeä karhu, ennen kuin se on kaadettu, Salmi vitsaili. Hän oli kuitenkin hyvillään kuulemaansa.

Ilkka Salmi ei osannut odottaa, että tiukka nimityskilpailun finaali olisi tällä tavoin tullut päätökseen, vaikka HS:n tietoja ei olekaan virallisesti vahvistettu.

- Vähän minä olen ounastellut, että ratkaisu voisi tulla pian ajankohtaiseksi.

Ilkka Salmen pahin kilpailija kalkkiviivoille asti on ollut poliisijohtaja Kari Rantama.Sisäministeri Anne Holmlund ei halunnut kommentoida asiaa tänään STT:lle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  2. 2

    IS seuraa: Epäiltyä jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

  5. 5

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  6. 6

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  7. 7

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  8. 8

    Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

  9. 9

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  10. 10

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  4. 4

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  8. 8

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  9. 9

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  10. 10

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  2. 2

    IS seuraa: Epäiltyä jahdataan teollisuusalueella – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Poikkeuksellisen railakas maanantai: poliisia tarvittiin kaupoissa, kaduilla, kodeissa ja kuppiloissa

  5. 5

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  6. Näytä lisää