Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Paula Lehtomäki iloitsee syysvauvasta

Eilen Yhdysvaltoihin työmatkalle lähtenyt ministeri Paula Lehtomäki (kesk) käveli lentokentän lähtöselvitykseen huomattavan hyväntuulisena.

Hän väisti kysymyksen, johtuuko säteily kolmannella kuulla olevasta raskaudesta.

- Kiva kun transatlanttiset suhteet kiinnostavat näin kovasti. Kyllä, iloisissa työtunnelmissa lähden matkalle, Lehtomäki virnisti toimittajalle.

Muutenkin hän kommentoi raskautta pilke silmäkulmassa.

"Hallituksen väestöpoliittiset toimenpiteet edellyttävät käytännön toimia meiltä kaikilta", ministeri totesi aiemmin päivällä lähettämässään tiedotteessa keskustan internet-sivulla.

Jos kaikki sujuu odotetusti, Lehtomäki jää äitiyslomalle syyskuun alkupäivinä, budjettiriihen jälkeen.

Lehtomäki kertoi raskaudestaan julkisuuteen eilen keskusteltuaan ensin pääministeri Matti Vanhasen (kesk) kanssa.

Lehtomäki itse oli vaitonainen lapsen saannin vaikutuksista ministerintoimeen.

- Emme ole vielä ratkaisseet, miten työasiat hoidetaan, hän tuumasi kantaessaan matkalaukkuja kohti matkaselvitystä.

Lehtomäen salahäiden jälkeen julkisuudessa keskusteltiin, vaikeuttaako mahdollinen perheenlisäys ministerintoimen hoitamista. Monet naiset pitivät näkökulmaa sovinistisena.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

  3. 3

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  4. 4

    Testaa, miten sinkku olet!

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

  7. 7

    Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

  8. 8

    Ratsaa kaappisi – nämä kuumat suosikit saavat nyt huutokauppakansan kaivamaan kuvetta

  9. 9

    Pahin kilpakumppani kuuli Nico Rosbergin lopettamispäätöksestä ennen sen julkistamista: ”Minun oli tehtävä kompromissi”

  10. 10

    Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  2. 2

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  3. 3

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  7. 7

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  8. 8

    Tuomas Enbuske julkaisi Berliinin-lennolta säikäyttävän kuvan koneen sisältä: ”En tiedä, mikä tämä on”

  9. 9

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  10. 10

    Aamu-tv:n katsojat shokissa haastattelusta: 18-vuotias tyttö haluaa myydä neitsyytensä jättisummalla, taustalla murheellinen syy

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

  3. 3

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  4. 4

    Testaa, miten sinkku olet!

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. Näytä lisää