Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Syyttäjä vaatii vartiointipomoille sakkoja salakatselujupakassa

Syyttäjä vaatii vartiointiliikkeen toimitusjohtajalle ja kahdelle esimiesasemassa olleelle vartijalle sakkorangaistusta salakatselusta. Syytteet liittyvät Veljekset Keskisen tavaratalossa Töysässä pari vuotta sitten paljastuneeseen salakatseluun. Vartiointiliikkeellä oli toimitilat tavaratalossa.

Miehet katselivat ja kuvasivat syyttäjän mukaan valvontakameralla alaisiaan toissa kesänä tauko- ja pukeutumistiloissa. Jutun puinti alkoi Seinäjoen käräjäoikeudessa Alavudella tiistaina.

Salakatsellut työntekijät vaativat syytetyiltä yhteisvastuullisesti yhdeksäntuhannen euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä. Asianomistajia jutussa on kaikkiaan 17. Veljekset Keskinen yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen, mutta ei esittänyt vahingonkorvausvaatimuksia.

Kaikki syytetyt kiistivät käräjillä syytteen salakatselusta. Heidän mukaansa kamera oli asennettu kuvaamaan liikkeen eteis- ja varastotitiloja, ei tauko - ja pukeutumistiloja. Syytetyt vetosivat siihen, että toimistoon oli asennettu kameravalvonnasta kertova kyltti. Työntekijöiden mukaan kyltti ilmestyi kuitenkin vasta sen jälkeen, kun käry salakatselusta oli käynyt.

Lapuan johtava kihlakunnansyyttäjä Kari Ranta vaati miehille rangaistusta kaikkiaan 13 eri rikoksesta. Syytetyt kantoivat Rannan mukaan työssään asetta, vaikka heillä ei ollut vartijana tähän lupaa. Lisäksi vartijoiden työasuissa oli hänestä puutteita, sillä vartijamerkki oli väärässä paikassa. Tästä syystä myös vartiointiliikkeen vaatevastaavana toiminut nainen sai syytteen vartioimisliikerikkomuksesta.

Syyte myös asiakkaidenkuvien tallentamisesta

Vartiointiliikkeen toimitusjohtaja ja toinen esimiehistä saivat syytteen myös henkilörekisteririkoksesta. Syytettyjen epäillään koonneen vuosina 2003-2005 kameravalvonnalla tallennettuja kuvia tavaratalon asiakkaista. Vartiointiliikkeen pöydältä löydetyistä vajaasta 100 kuvasta 26 oli syyttäjän mukaan sellaisia, josta henkilö oli tunnistettavissa. Kuvat oli otettu kaupan käytäviltä.

Syytetyt kiistivät lähes kaikki heitä vastaan nostetut syytteet. Jutun käsittely jatkuu käräjillä vielä keskiviikon ja torstain.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen muutti päätöksensä nopeasta kotiinpaluusta – paljasti jatkosuunnitelmansa

  3. 3

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  4. 4

    Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

  5. 5

    Miten Oscar-skandaalin aiheuttanut kortti päätyi uudestaan lavalle? Emma Stone: ”Pidin sitä koko ajan kädessäni”

  6. 6

    Vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

  7. 7

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  8. 8

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  9. 9

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  10. 10

    Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  8. 8

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  9. 9

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  10. 10

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen muutti päätöksensä nopeasta kotiinpaluusta – paljasti jatkosuunnitelmansa

  3. 3

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  4. 4

    Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

  5. 5

    Miten Oscar-skandaalin aiheuttanut kortti päätyi uudestaan lavalle? Emma Stone: ”Pidin sitä koko ajan kädessäni”

  6. Näytä lisää