Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vaarallinen kaasulasti pysäytettiin Kotkaan

Herkästi räjähtävää buteenikaasua kuljettava konttialus joutui vaikeuksiin, kun konttitorni sortui merellä matkalla Suomeen. Osassa konteista on kaasua, ja lasti joudutaan purkamaan viikonvaihteessa Kotkan satamassa.

Helsingin Sanomien verkkolehti kertoi asiasta perjantai-iltana. Pelastusjohtaja Vesa Parkko sanoi STT:lle illalla, että hankalaan operaatioon menee pari päivää.

Britannian lipun alla purjehtiva Annabella oli matkalla Rotterdamista Hollannista Suomeen. Seitsemän kontin torni sortui maanantaina. Alemmat kontit ovat vaarattomia, mutta kolmessa ylimmässä on nesteytettyä buteeni- eli butyleennikaasua. Ne eivät ole vahingoittuneet.Suomen viranomaiset tarkastivat tilanteen ja ohjasivat laivan keskiviikkona Kotkaan.

Kaikki kontit joudutaan tukemaan ennen kuin kaasukontit voidaan poistaa laivasta. Konttien nostokannakkeet ovat vaurioituneet. Parkon mukaan tukeminen aloitetaan lauantaiaamuna. Työstä vastaavat hollantilaiset asiantuntijat ja suomalainen yritys.

Varsinainen kaasukonttien siirto pyritään toteuttamaan sunnuntaina. Ne viedään Nesteelle. Pelastuslaitos valvoo toimintaa.

Laiva on syrjäisessä laiturissa Kotkassa. Töiden aikana alue eristetään 400 metrin säteellä.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

  3. 3

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

  6. 6

    Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

  7. 7

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  8. 8

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  9. 9

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  10. 10

    Pommi-isku Istanbulissa: ainakin 13 kuollut – useista poliiseja loukkaantunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  7. 7

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  8. 8

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  9. 9

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  10. 10

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto esitti Bohemian Rhapsodyn Adam Lambertin kanssa – Adam innostui puhumaan suomea

  3. 3

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

  6. Näytä lisää