Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi julkisti yliajossa kuolleen poliisin nimen

Poliisi on julkistanut lauantaina yliajossa kuolleen poliisin nimen. Hän on vanhempi konstaapeli Gudmund Lindström.

36-vuotias Lindström työskenteli Kokkolan poliisilaitoksella. Hänellä oli puoliso ja kaksi alaikäistä lasta.

Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä. Tänään kuulustellaan yliajaneessa autossa olleita nuorukaisia sekä tilanteessa olleita poliiseja.

Työtoverit järkyttyivät

Kokkolan poliisilaitos joutui kohtaamaan viikonloppuna järkyttävän uutisen. Yksi joukosta oli yhtäkkiä poissa.

Arvostetun työtoverin kuolema järkytti poliisiyhteisöä.

- Hän oli rauhallinen, leppoisa ja hyvää poliisiainesta, muistelee lauantaina kuolleen poliisin entinen työpari.

Nyt eläkkeellä oleva ylikonstaapeli työskenteli ex-parinsa kanssa Närpiössä 1990-luvun puolivälissä.

Kokenut ylikonstaapeli muistaa nuoremman parinsa osaavana.

- Vanhempana tuli aina katsottua, pärjäävätkö nuoremmat. Hän oli iloinen, hoiti työnsä hyvin, tuli toimeen ihmisten kanssa ja oli itsensä kanssa tasapainossa.

Ylikonstaapeli muistelee nuoren työparinsa menestyneen hyvin myös poliisien taitokilpailuissa.

Ylikonstaapelin mukaan Närpiö oli nuoren poliisimiehen ensimmäinen vakituinen työpaikka. Nuori poliisi oli Närpiössä järjestyspoliisina, kuten myöhemmin Kokkolassakin.

- Hän teki pienessä poliisipiirissä monenlaisia töitä. Hän tutki juttuja alusta loppuun ja teki pöytäkirjoja valmiiksi oikeuteen asti.

- Hän meni naimisiin sillä aikaa, kun hän oli töissä täällä.

Menehtynyt poliisi oli innokas koiravaljakkoajaja.

- Samoissa kisoissa käytiin yli kymmenen vuotta. Hän oli suora ja iloinen mies, kertoo kilpakaveri Pekka Syrjänen.

Poliisi myös menestyi koiravaljakkokisoissa. Hän voitti tai oli kärkipäässä lukuisissa ajoissa vuosien varrella.

Ulkomailla poliisi ei Syrjäsen mukaan koskaan käynyt kilpailemassa.

Poliisi kisasi sekä siperianhuskyilla että alaskanhuskyilla, joita molempia hän omisti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  2. 2

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  3. 3

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  4. 4

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. 6

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  7. 7

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  8. 8

    Kaksi loukkaantunut vakavasti rekan ja henkilöauton kolarissa Valtimolla

  9. 9

    Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

  10. 10

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  8. 8

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  2. 2

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  3. 3

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  4. 4

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  5. 5

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  6. Näytä lisää