Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Myllylä: Urheilija jätetään yksin

Alkoholin kanssa taistellut Mika Myllylä syyttää urheilupäättäjiä urheilijoiden ryöstöviljelystä. Hänen mukaansa urheilija hylätään heti, kun ura loppuu, jolloin moni urheilija jää tyhjän päälle.

- Jollakin tavalla tietysti jätetään heitteille. Urheiluliittojen ja opetusministeriön puolelta ei pidetä huolta, mitä elämään voisi sen jälkeen kuulua ja miten sitä voisi kehittää. Siirtymä huippu-urheilijan elämästä tavalliseen elämään jää usein urheilijan omalle kontolle, Myllylä toteaa tänään esitettävässä Sorainen (Harkimo) -keskusteluohjelmassa MTV3:lla.

IS seurasi ohjelman nauhoituksissa, miten Myllylä astui eilen ensimmäisen kerran julkisuuteen ensimmäisen kerran viikko sitten alkaneen alkoholikohun jälkeen.

Mika Myllylä lensi Oulun kautta Helsinkiin puolenpäivän aikaan. Hjallis Harkimo haki hänet itse lentokentältä.

Studioon Myllylä asteli niin nopein askelin, ettei yleisö hetkeen ehtinyt edes reagoida. Sen jälkeen hän istui paikalleen silminnähden hermostuneena.

Haastattelun ulkopuolella Myllylä vaikutti varsin vakavalta. Hänen katseensa oli valpas. Haastattelussa Myllylä puhui omasta alkoholinkäytöstään tavoitellen huumoria.

Myllylä kokee olevansa mm. tiedotusvälineiden tuomitsema. Hän vertasi tilannetta monta kertaa hirttäjäisiin. Myllylä sanoi kansan olevan hänen tukenaan.

Hän totesi, ettei ole lukenut lehtien juttuja alkoholinkäytöstään.

- Luen vain Aku Ankkaa, ja sitäkin vessassa, Myllylä kuittasi.

Hän arveli, että kielteinen julkisuus johtuu hänen persoonastaan.

- Tai osaanko minä vain möhliä niin hyvin?

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  2. 2

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  3. 3

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  4. 4

    TUI:n paluulento Thaimaasta Suomeen myöhästyy yli vuorokaudella – kone Helsingistä pääsee matkaan vasta kello 11.30

  5. 5

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  6. 6

    Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

  7. 7

    Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

  8. 8

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  9. 9

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  10. 10

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  8. 8

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  9. 9

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  10. 10

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  2. 2

    NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

  3. 3

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  4. 4

    TUI:n paluulento Thaimaasta Suomeen myöhästyy yli vuorokaudella – kone Helsingistä pääsee matkaan vasta kello 11.30

  5. 5

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  6. Näytä lisää