Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Karttatutkija pitää Huhtiniemen ruumiita koleraepidemian uhreina

Jyväskylän yliopiston historian laitokselta löytynyt 1800-luvun kartta tuo lisävalaistusta Lappeenrannan Huhtiniemen arvoitukseen. Lopullista vastausta vanha kartta ei kuitenkaan anna, vaan se jättää mahdollisuuden vastakkaisille tulkinnoille.

Kartta-alan erikoistutkija Heikki Rantatupa Jyväskylän yliopistosta pitää mahdollisena, että Huhtiniemestä esiin kaivetut ruumiit liittyvät 1860-luvun nälkävuosiin ja koleraepidemiaan.

Koleraepidemian uhreja saatettiin tartunnan pelossa haudata muuallekin kuin kirkkomaahan.

- Karttalöytö ei sulje pois rintamakarkureiden teloituksia Lappeenrannassa. Avattu hauta ei kuitenkaan näytä millään tavalla liittyvän jatkosodan loppuvaiheeseen, Rantatupa korostaa.

Rantatuvan mukaan kartta vuodelta 1838 palauttaa muistiin Lappeenrannan pitkän ortodoksisen perinteen. Siten ortodoksisuuteen viittaavia löytöjä ei sovi ihmetellä.

Lappeenrannassa oli varuskunnan takia vahva ortodoksiväestö Turun rauhasta 1740-luvulta aina 1800-luvun lopulle.

Vanha kartta osoittaa, että entisen rakuunaleirin pohjoispuolella oli ortodoksinen hautausmaa. Se vaipui unohduksiin ja häipyi kartoista itsenäisyyden aikana.

Hautausmaa ei sijainnut Huhtiniemessä, josta luurankoja on nyt löydetty. Sen sijaan Huhtiniemessä oli 1800-luvun lopulla vaivaishoitomaja, joita nälkävuosien takia perustettiin ympäri maata.

Rantatuvan mukaan Lappeenrannan seudusta on laadittu enemmänkin vanhoja karttoja, mutta niitä ei ole Jyväskylän yliopistossa. Huhtiniemen arvoituksen viralliselle tutkijaryhmälle kannattaa nyt antaa työrauha ennen lopullisten johtopäätösten tekoa.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

  2. 2

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. 6

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  7. 7

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  8. 8

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  9. 9

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  10. 10

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

  2. 2

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. Näytä lisää