Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Rusi paljastaa huippunimien DDR-yhteyksiä

Tohtori Alpo Rusin kirja Vasemmalta ohi - Kamppailu Suomen ulkopoliittisesta johtajuudesta rautaesiripun varjossa 1945-1990 julkistetaan tänään. Teoksessa paljastetaan eräiden uusien huippunimien yhteistyö itätiedustelujen kanssa.

Kirja pyrkii olemaan laaja katsaus sodan jälkeisen Suomen politiikkaan, erityisesti ulkopolitiikan ratkaisuihin. Rusi haluaa tarkentaa koko käsitystämme lähimenneisyydestä.

Keskeiseksi Suomea idän suuntaan vieneiksi kirjassa nousevat kommunistien ohella useat 1960-luvun jälkeisen ajan demarit. Tuolloin Sdp oli luopumassa kommunismin vastaisesta taistelusta ja suuntasi kumppanuuteen Neuvostoliiton kanssa.

- Kirjani punainen lanka on Kalevi Sorsan ja itäblokin läheinen yhteistyö. Sen tavoitteena oli lähentää sosiaalidemokraatteja ja itäblokkia jonkinlaiseksi Yhdysvaltain vastavoimaksi. Vasta Berliinin muurin romahdus vei tältä pohjan, Alpo Rusi toteaa.

Salaisten ns. Tiitisen listan ja Rosenholz-aineiston nimet tiedetään Rusin mielestä käytännössä pääosin. Useiden heistä täytyy Rusin mukaan olla hänen kirjansa näkyvimpiä toimijoita.

Rusin mukaan itäsuhteet
olivat avain valtaan

Omiin uusiin paljastuksiinsa Rusi on päätynyt arkistotietojen ja epäsuorien johtopäätösten kautta.

Kun DDR:n vanha asiakirja kertoo suomalaisen puhuneen tiettynä päivämääränä itäsaksalaisen kanssa, voi hänen joskus olettaa vaikuttaneen myös samaan aikaan samasta asiasta lähteneeseen salaiseen raporttiinkin.

Rusin mielestä liian moni päättäjä lähti idän tiedustelujen mukaan ja meni liian pitkälle. Itäsuhteet olivat avain valtaan, tietoon ja virkapaikkoihin.

Suomea hivutettiin Rusin mukaan lähemmäs itää ja Suomi oli vaarassa vielä muutama vuosikymmen sitten.

- Meillä kieltäydyttiin näkemästä Itä-Euroopan muutosta. Kukin voi pohtia, miten paljon se vaikutti syvälle sukeltamiseemme 1990-luvun alussa, Rusi sanoo.

Kirjassa kerrotaan herkkupaloja siitä, ketkä Suomessa halusivat korostaa Neuvostoliiton mieliksi yya-sopimusta ja tyrkkiä puolueettomuutta taka-alalle.

Isänpäivälahjaksi teoksesta on lähinnä historian tosiharrastajille. Perehtymistä vaativa teos on kirjoitettu raskaan tutkimuspaketin muotoon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  2. 2

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  3. 3

    Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

  6. 6

    Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

  7. 7

    IS Malmössä: Poliisi kertoo, millaista pahamaineisten alueiden rikollisuus todella on – ”Poliisi joutuu joskus vahvistamaan partioitaan”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

  10. 10

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  10. 10

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  2. 2

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  3. 3

    Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

  6. Näytä lisää