Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Perhe rakennutti omakotitalon ilman rahaa

Omakotitalon rakentaminen vei länsisuomalaisen perheen oikeuteen. Perheen isää syytetään kahdeksasta törkeästä petoksesta, petoksesta sekä neljästä varkaudesta. Äiti on syytteessä törkeästä petoksesta. Perheessä on kaksi lasta.

Perhe rakennutti omakotitalon ja jätti lähes kaikki laskut maksamatta. Pankki karhuaa perheeltä 223 000:a euroa. Kahdeksan aliurakoitsijan saatavat nousevat lähes 50 000:een euroon.

Työt työmaalla jatkuivat, vaikka perhe ei maksanut laskuja. Haastehakemuksen mukaan perhe sai urakoitsijat tekemään työt loppuun erilaisilla lupauksilla ja puheilla.

Talopaketti ostettiin pankin rahoilla. Aluksi pankki antoi lainaa 110 000 euroa. Myöhemmin lainaa tarvittiin lisää. Pankki suostui siihen, koska se katsoi, että talo täytyy saada valmiiksi. Perhe harhautti haastehakemuksen mukaan pankkia ilmoittamalla tulonsa huomattavasti todellista suuremmaksi.

Talo valmistui viime kesänä. Puutarhaan perheen isä hankki kasvit ja puuntaimet varastamalla. Ruohonleikkuri, grilli ja painepesuri kulkivat pihalle samalla tavalla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  3. 3

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  6. 6

    Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

  7. 7

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  8. 8

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  9. 9

    Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

  10. 10

    Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  9. 9

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  10. 10

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  3. 3

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  6. Näytä lisää