Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ex-huippupainija Tuomo Karilalle syyte kuolemantuottamuksesta

STT:n tietojen mukaan urheilupiireistä tunnettu lääkäri ja entinen huippupainija Tuomo Karila saa syytteen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kuolemantuottamuksesta.

Juttu juontaa juurensa vuoteen 2004, jolloin liikenneonnettomuudessa loukkaantunut porvoolaismies kuljetettiin hoidettavaksi Töölön sairaalaan Helsinkiin.

Sieltä hänet lähetettiin seuraavana päivänä kotiin odottamaan lisähoitoa. Potilaan piti palata sairaalaan myöhemmin, mutta hän kuoli kotonaan ennen sitä.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus selvitti aikanaan tapausta ja antoi siitä lausunnon poliisille. STT:n tietojen mukaan syyte liittyy siihen, ettei potilasta olisi pitänyt kotiuttaa sairaalasta vaan pitää siellä.

STT:n puhelimitse tavoittama Tuomo Karila ei halunnut kommentoida syytettä ja sanoi, ettei ole saanut mitään haastetta.

Hän on Painiliiton lääkintä- ja antidopingvaliokunnan puheenjohtaja. Karila työskentelee osastonlääkärinä, mutta ei enää Töölön sairaalassa. Lähtö Töölön sairaalasta ei liity epäilyihin.

Kuljettajalle
sakkoja

Porvoon käräjäoikeus tuomitsi viime vuoden elokuussa liikenneonnettomuudessa osallisena olleen kuljettajan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta 40 päiväsakkoon. Maksettavaa tuli 240 euroa. Jalan liikkunut porvoolaismies jäi kyseisen kuljettajan auton alle.

Liikenneonnettomuusjuttu oli menossa alun alkaen oikeuteen kuolemantuottamuksena, mutta Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnon myötä syytteet lievenivät.

Vastaavankaltaiset tapaukset ovat Töölön sairaalan ylilääkärin Eero Hirvensalon mukaan harvinaisia. Hän sanoo, että tapaus on ensimmäinen hänen aikanaan ainakin pariinkymmeneen vuoteen.

Hän kertoo, että tapaturmapotilaiden tutkimuskäytäntö on aika pitkälle vakiintunut ja parantunut viime vuosikymmenen aikana.

Lain mukaan kuolemantuottamuksesta voidaan tuomita henkilö, joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman. Rangaistuksena on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

TOHTORI JA PAINISANKARI

Lukuisia painimitaleja voittanut 39-vuotias Tuomo Karila on lääketieteen tohtori ja tunnettu lääkäri urheilupiireissä.

Karila on muun muassa toiminut Suomen olympiakomitean urheilijavaliokunnan jäsenenä ja komitean hallituksen jäsenenä sekä Suomen painijoukkueen johtajana ja lääkärinä Sydneyn olympiakisoissa vuonna 2000.

Hänet nimettiin huhtikuun lopussa 2006 Moskovassa järjestettyjen painin EM-kisojen viralliseksi lääkäriksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  3. 3

    Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  6. 6

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  7. 7

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

  10. 10

    Testaa, miten sinkku olet!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  3. 3

    Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  6. Näytä lisää