Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Liikemies omistaa Bubin

Kohuhuuhkaja Bubille on löytynyt omistaja. Hän on helsinkiläisen Soccero oy:n omistaja-toimitusjohtaja Martti Ojalainen.

- Minä omistan yhtiöni kautta Bubi-tavaramerkin, Ojalainen kertoo.

Se tarkoittaa, että erilaisten Bubi-tuotteiden valmistaminen edellyttää lisenssin saamista Ojalaisen firmalta.

- Alustavia keskusteluja on käyty monenlaisten Bubi-tuotteiden lanseerauksesta, mutta ne ovat vielä vaiheessa, Ojalainen kertoo.

Ojalainen uskoo Bubiin vankasti. Hän on varma, että häätökohusta huolimatta - ja osittain sen ansiosta - Bubi vakiintuu suomalaisen huippujalkapallon symboliksi.

Bubi on Soccerolle sivubisnes. Päätuote on jalkapalloaiheinen Soccero-lautapeli. Sitä on myyty saksankielisessä Euroopassa yli 80000 kappaletta vajaassa kahdessa vuodessa. Ojalaisen omistama Soccero oy on perustettu 2005.

Lintuharrastusjärjestö BirdLife Suomi ja Suomen Palloliitto tuntevat hyvin Bubin "omistajan", liikemies Martti Ojalaisen.

- Hän ehdotti meille kesällä yhteistyötä. Emme lämmenneet, kertoo Suomen Palloliiton markkinointipäällikkö Juha Kuosa.

BirdLife Suomeen Ojalainen otti yhteyttä tiistaina heti, kun BirdLife oli lanseerannut Bubin taustakuvan kännyköihin ja huhuilun soittoäänenä.

Pekka Pantsu, Tuomas Manninen

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  2. 2

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  3. 3

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  4. 4

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  5. 5

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  6. 6

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  7. 7

    Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

  8. 8

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  9. 9

    Autosta irtosi moottori rajussa nokkakolarissa Kuutostiellä – kaksi ihmistä sairaalaan

  10. 10

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  6. 6

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  7. 7

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  8. 8

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  9. 9

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  2. 2

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  3. 3

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  4. 4

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  5. 5

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  6. Näytä lisää