Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vanhanen kahden tulen välissä

Ei käy kateeksi pääministeri Matti Vanhasta. Ensin mies kävi maan mittavimman vaalikiertueen ja sitten tappion jälkeen kaikki ilkkuvat.

Omalta eduskuntaryhmältään Vanhanen sai eilen täyden tuen, mutta se helpottaa vain hetkeksi.

Keskustan puheenjohtajan niskassa on entistä kovemmat paineet, kun puolueen pitäisi onnistua kevään 2007 eduskuntavaaleissa.

Keskustan kannatuskurssi on laskeva: eduskuntavaaleissa 24,7 %, eurovaaleissa 23,3 %, kuntavaaleissa 22,8 % ja nyt presidentinvaaleissa 18,6 %. Vanhasen nimissä on jo kaksi vaalitappiota, kolmanteen ei ole enää varaa. Muuten puheenjohtajuus voi vaihtua vaalien jälkeen. Tulos tai ulos- ajattelu on sitä politiikan globalisaatiota.

Päänsärkyä lisää se, että Vanhasen ja keskustajohdon lupaama tuki Sauli Niinistölle on suututtanut perinpohjaisesti hallituskumppani Sdp:n ja Eero Heinäluoman.

- Ihmettelen, että vuoden 1918 jakoa halutaan pitää yhä yllä, Heinäluoma latasi jo viime talvena (Ilkka 27.2.2005).

Heinäluoma lienee unohtanut, että Sdp itse on kampanjoinut avoimesti yhdessä oppositiopuolue vasemmistoliiton kanssa. Vasemmistoliitto jopa lahjoitti 200.000 euroa Halosen kassaan.

Vanhasen keskusta on nyt vaalin ratkaisijan roolissa. Niinistö voi voittaa ainoastaan keskustan äänillä ja ennen kaikkea keskustalaisten naisten tuella. Jos Halonen häviäisi, hallitusyhteistyöhön tulee vakava särö. Heinäluoma syyttäisi siitä Vanhasta.

Jos Anneli Jäätteenmäki on Eero Heinäluoman mainostama Halosen "salainen tukija", olisi loikkaus paha takaisku Niinistölle. Jäätteenmäki on keskustanaisten puheenjohtaja ja eurovaalien äänikuningatar.

Timo J. Anttila

Kommentoi!

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  3. 3

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  4. 4

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. 6

    ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

  7. 7

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  8. 8

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  9. 9

    Heidi Sohlbergin syöpähoidot ohi – julkaisi tunteikkaan kuvasarjan sairaalasta

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  5. 5

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  9. 9

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä, suora lähetys käynnissä: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – paikalla jättiyleisö!

  3. 3

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  4. 4

    Silmäänpuukottajalle viisi vuotta vankeutta – Mielentilatutkimus: Tekijä erittäin vaarallinen

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. Näytä lisää