Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vanhanen: Ministerien rikkeistä kyseleminen johtaa kohtuuttomuuksiin

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mielestä ministerien ei tarvitse kertoa julkisesti, ovatko he maksaneet kotitaloustyöstä verottomasti tai onko heillä televisiolupa.

Vanhanen katsoo lainrikkomuksista kyselemisen johtavan lopulta kohtuuttomuuksiin. Ministerilläkin saa olla inhimillisiä heikkouksia, kirjoittaa pääministeri internetsivullaan.

Hän kommentoi näin Suomen Tietotoimiston esittämiä kysymyksiä. Kaikille ministereille osoitettu kysely liittyi keskusteluun Ruotsin uuden hallituksen ministerien rikkeistä.

Vanhanen perustelee näkemystään sillä, että ministereiltä edellytetään jo laissa monien asioiden kertomista. Ministerin on annettava tieto näistä myös eduskunnalle aina kun muutoksia tapahtuu. Muutenkin ministerit ovat poikkeuksellisen tarkan julkisen seurannan piirissä.

- En aio tähänkään ylimääräiseen kyselyyn vastata ja kerroin tänään - huomattuani kyselyn -- kannastani myös muille ministereille, Vanhanen kirjoittaa perjantaina päivittämässään nettipäiväkirjassa.

- Minusta riittää, että ministeri osaa tehtävänsä, on hyvämaineinen ja mikä tärkeintä - nauttii eduskunnan luottamusta ja ministerin tehtävän vastaanottaessaan uusi ministeri vannoo vaativan tuomarinvalan. Tämän rinnalla inhimillisiä heikkouksiakin saa olla.

Vanhanen katsoo, että jos kyselyjä tehdään, ministereiden lisäksi tietoja pitäisi kysyä monilta muiltakin julkisissa tehtävissä olevilta.

Kahdeksan
ministeriä vastasi

STT kysyi ministerien mahdollisista rikkeistä sähköpostitse torstaina. Vastausaikaa oli lauantaihin. Ennen pääministerin kannanottoa vastauksensa ehti lähettää kahdeksan ministeriä: ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.), ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäki (kesk.), toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos (r.), opetusministeri Antti Kalliomäki (sd.), maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (kesk.), liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen (sd.), sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen (sd.) ja ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r.).

Kaikki kertoivat kysyttyjen asioiden olevan kunnossa: töistä ei ole maksettu pimeänä ja taloudesta löytyy tv-lupa.

Haatainen ilmoitti pääministerin näkemyksen kuultuaan haluavansa perua vastaamisen. Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma (sd.) puolestaan ilmoitti avustajansa välityksellä olevansa samalla kannalla pääministerin kanssa.

Vanhanen listaa nettikirjoituksessaan, mitä kaikkea ministereiltä saatettaisiin alkaa kysellä: "oletteko saanut sakkoja tai rikemaksuja, oletteko ajaneet kiinnijäämättä ylinopeutta, oletteko olleet liikenteessä alkoholin vaikutuksen alaisena, miten on huumeiden kanssa, jäikö koira ilmoittamatta koiraverorekisteriin, onko auton katsastus myöhästynyt, oletteko varastaneet myymälästä, onko kiinteistövero maksettu, oletteko tuoneet ulkomailta tavaraa yli tuontisääntöjen jne. jne."

- On selvää, että ministerin pitää olla "mallikansalainen", mutta tällainen lailla säädettyjen tietorekisterivaatimusten laajentaminen vapaaehtoisilla kyselyillä johtaa lopulta kohtuuttomuuksiin. Se joka ei vastaa joutuu "epäilyjen" kohteeksi, huomauttaa pääministeri.

Suomessa tv-maksuhallinto antaa tietoja televisioluvan maksaneista vain viranomaisille.

Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeldt saapuu Suomeen vierailulle sunnuntaina. Vanhanen sanoo tuntevansa solidaarisuutta Reinfeldtiä kohtaan tämän "alkuvaiheen vaikeuksissa".

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  6. 6

    Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

  7. 7

    Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

  8. 8

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  9. 9

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  10. 10

    Narsismi on periytyvää – merkit nähtävillä jo hiekkalaatikolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tiukka sääntö korventaa pääkaupunkiseudun taksikuskeja pikkujoululiikenteessä – ”Siinä menee helposti herne nenään”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

  6. Näytä lisää