Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kolme kuoli myrkkyviinaan Kauhavalla

Kolme ihmistä on kuollut juotuaan myrkyllistä alkoholia Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla. Kuolleet ovat viisikymppisiä paikkakuntalaisia. Ylilääkäri Hannu Kotilainen Kauhavan seudun terveyskeskuksesta vahvistaa asian.

Yksi sairastuneista on hänen tietojen mukaan edelleen tehohoidossa Seinäjoen keskussairaalassa.

Myrkytyksen uhrit tuotiin Kauhavan terveyskeskukseen joulun pyhien aikaan. Sieltä potilaat lähetettiin jatkohoitoon Seinäjoen keskussairaalaan. Vasta siellä selvisi, että sairastumisten syynä oli myrkyllinen alkoholi.

Myrkytysoireina on yleensä kovia vatsavaivoja ja verioksennuksia. Myrkyn laadusta riippuen oireet saattavat olla myös neurologisia, esimerkiksi hallusinaatioita tai huimausta.

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan metanoli aiheuttaa Suomessa 20-40 myrkytyskuolemaa vuosittain, kertoo Helsingin Sanomat.

Kotilainen itse kertoo saaneensa tiedon tapahtuneesta vasta keskiviikkona.

- Kysyin poliisilta, miksi he juoksevat täällä jatkuvasti. Silloin he kertoivat asiasta.Kotilainen luonnehtii sairastuneita paikallisiksi laitapuolen kulkijoiksi, jotka viettivät joulua ikävissä merkeissä.

Kotilaisen mukaan Kauhavalla ei ole ilmaantunut uusia myrkytystapauksia enää viime päivinä. Lääkäreitä on informoitu asiasta siltä varalta, että vastaavia tapauksia vielä ilmenisi.

Epäilyksenä on, että viina olisi ehkä pilattu tahallaan ja juotettu muulle seurueelle joulun tienoilla. STT:n tietojen mukaan kymmenkunta ihmistä on juonut viinaa ja saanut oireita.

Viinan koostumusta
tutkitaan

Myrkyllistä viinaa on jutun tutkinnanjohtajan komisario Olli-Pekka Punkarin mukaan tarjoiltu joulukuussa yksityisasunnossa Kauhavalla. Viinaa ei ole levitetty ulkopuolisille, vaan sitä on hänen mukaansa juotu "tuttujen kesken".

Poliisi on saanut haltuunsa kyseistä alkoholia, mutta sen tarkemmasta koostumuksesta ei ollut vielä torstaina tietoa. Aine on tutkittavana keskusrikospoliisin rikoslaboratoriossa. Tuloksia sieltä odotetaan tämän viikon aikana. STT:n tietojen mukaan viina on ilmeisesti kiljupohjaista, ja sitä on jollain aineella saatettu jatkaa.

Kauhajoelta toimitettua ainetta tutkitaan myös oikeustieteen laitoksella Helsingissä.

Oikeuskemian professori Erkki Vuori arvelee aineen olevan todennäköisesti jotain autokemikaalia, kuten tuulilasinpesunestettä.

- Mikään itse tehty hiivalla käytetty alkoholijuoma ei voi muodostaa tappavia myrkkyjä, ellei siihen ole sekoitettu jotain, hän sanoo.

Tarkempia tietoja aineesta on luvassa perjantaina.

Uhrit on
jo kuultu

Poliisi otti tiistai-iltana kiinni miehen, jonka epäillään tarjonneen myrkyllistä viinaa. Hänestä aiotaan jättää vangitsemisvaatimus Kauhavan käräjäoikeuteen perjantaina.

Kuulustelut ja jutun tekninen tutkinta jatkuivat torstaina. Uhrit on pääosin kuultu. Tutkinnanjohtaja Punkari sanoo, ettei yhdelläkään sairastuneella ole enää hengenvaaraa.

Pienessä Kauhavan kaupungissa tapaus on herättänyt suurta hämmennystä. Asiasta on paikallisten keskuudessa tiedetty melko laajasti jo joulun aikoihin.

(STT-IS-HS)

HS:n Mika Parkkosen raportti Kauhavan tapahtumista (Radio Helsinki)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  4. 4

    Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

  5. 5

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  6. 6

    Kalifornian oudoin turistinähtävyys: Aukko keskellä järveä

  7. 7

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  8. 8

    Hans ja Teresa Välimäen Vilma-tytär säkenöi vanhojen tansseissa – näyttävä iltapuku paljasti selän

  9. 9

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  10. 10

    Venäläismiljardöörin purjelaiva takavarikoitiin – jättimäinen merilelu maksoi 400 miljoonaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. 6

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  9. 9

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  10. 10

    Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Entisen teini-idolin keikasta tuli täysi farssi: Unohteli sanoja, sammalsi ja kaatuili – ”Surkein konsertti ikinä”

  4. 4

    Patrik Lainetta odottaa mediasirkus – suomalaistähti kieltäytyi erityisjärjestelyistä

  5. 5

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  6. Näytä lisää