Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Peter Nygårdia syytetään irstailusta

Suomalaissyntyinen multimiljonääri Peter Nygård, 64, on joutunut rajuun ryöpytykseen Yhdysvalloissa käynnissä olevassa oikeudenkäynnissä.

Bahamalla sijaitsevan luksushuvilan entiset työntekijät syyttävät Nygårdia rasistiksi, mielivaltaiseksi tyranniksi ja irstailijaksi.

Oikeudelle jätetyn kanteen mukaan huvilalla mm. kuvattiin naisia salakameroilla, työntekijöitä "sakotettiin" virheistä mielivaltaisesti ja mustia työntekijöitä kohdeltiin kaltoin. Nydårdin väitetään myös pitäneen pimeää työvoimaa.

Nygård juuttui piinalliseen oikeudenkäyntiin Orlandossa Floridassa jo kaksi vuotta sitten, mutta se jatkuu yhä. Tuomari David A. Barker joutui tuhansien sivujen asiakirjavyörytykseen ja oikeudellisten väitteiden ristituleen. Nyt hän on päättänyt, että juttu rajataan valamieskäsittelyssä kiistaan vajaan 2000 dollarin maksamattomista palkoista.

- Tämä on tuskin ollut kaiken vaivan ja käytetyn ajan arvoista. Lopputulos on se, että julkisissa arkistoissa on aineistoa, jossa kantajat myöntävät jatkaneensa vilppiä ja vastaajat ovat syytettyinä rasismista, sopimattomasta seksuaalisesta käyttäytymisestä ja maahanmuuttohuijauksista. Tämä ei voinut olla kenenkään tarkoitus, tuskastunut Barker kirjasi päätökseensä.

Nygårdin ja hänen yhtiöidensä vastapuolena ovat Allan ja Michelle May, jotka palkattiin kesällä 2003 Nygård Cayssa sijaitsevan loistoasunnon isännöitsijöiksi. Aviopari sanoi itsensä irti jo vajaan kahden kuukauden kuluttua.

Pariskunta kauhistui menoa. Heidän mielestään heidät oli houkuteltu katteettomin lupauksin ja vilpillisesti paikkaan, jota oli kuvattu heille korkean tason kunnialliseksi lomanviettopaikaksi

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

  7. 7

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  8. 8

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  9. 9

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  10. 10

    Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  6. 6

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. Näytä lisää