Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Haamukirjailija Ritva Sarkola: En tekisi sitä uudestaan

Kouvolan dekkaripäivillä lauantaina Suomen kuuluisin haamukirjailija Ritva Sarkola kertoi vuodestaan julkisuuden riepottelemana. Mäntyharjulaisen Sarkolan julkisuustaival alkoi runsas vuosi sitten, kun paljastui, että hän oli kirjoittanut Tuula Sariolan nimellä 16 dekkaria. Uusin käänne tapahtui toukokuussa, kun Sarkola kutsuttiin poliisikuulusteluihin epäiltynä avunannosta petokseen.

- Minusta on ollut aina se ja sama, kuka siellä kannessa on ja kuka ne tekstit on tehnyt. Jos ihmisiä viehätti lukea Tuulan nimellä olevia kirjoja, niin eihän siinä mitään suurempaa vahinkoa tullut. Ehkä ne tuottivat iloa vähän. Mutta kun istuu poliisikuulustelussa kuusi ja puoli tuntia ja seuraavana aamuna puhelimessa 40 minuuttia, niin viimeistään silloin ymmärtää, että kyllä mä jotakin olen tehnyt.

Lehdissä haamukirjailijajupakka alkoi Sarkolan mukaan elää täysin omaa elämäänsä ensin kotimaassa. Sitten jutusta alettiin puhua Yhdysvaltoja ja Pekingiä myöten. Vaikka Sarkola on vain yksi jutun osapuolista, on hän saanut puhua asiasta julkisuudessa yksinään. Tuula Sariola on vaiennut, eivätkä kustantajankaan edustajat ole juuri olleet äänessä.

- Olisin kaivannut Tuula Sariolaa tähän tilaisuuteen ja moniin haastatteluihin, mutta hän ei ole toistaiseksi ollut siihen vielä valmis.

Vaikka kustantaja on kiistänyt olleensa tietoinen siitä, että Tuula Sariola ei kirjoittanut kirjojaan itse, Sarkola vihjaili dekkaripäivillä muuta.

- Kustantajan täytyi minun ymmärrykseni mukaan olla tietoinen tästä asiasta. Ja mulla on siihen vähän näyttöäkin, mutta en tiedä, onko se riittävää.

Pikakurssi poliisintyöstä

Sarkola sanoo viimein ymmärtäneensä, että toisen nimellä ei saa kirjoittaa kirjoja. Toisaalta hän sanoo ironisesti saaneensa pikakurssin poliisintyöstä, mikä dekkarikirjailijalle onkin hyödyllistä. Ja koska oikeusjutun toisena osapuolena on valtio, jutusta haluttaneen tehdä Sarkolan mukaan ennakkotapaus, minkä takia kaikki oikeusasteet käydään läpi, joten kokemusperäistä tietoa oikeusprosessista kertynee vielä rutkasti.

- Minulla on tällä hetkellä sellaiset tunnelmat kuin kuuluisalla runoilijalla, joka runossaan kirjoittaa kirkossa istuvasta Matista, ja saarnastuolista pappi tiukkaa, kuka on maailman luonut. Matti hyppää ylös ja sanoo: " Minä kaiken tein, minä konna ja varas, mutta toiste en tee vaikka henki menis", siteeraa Sarkola.

Vahingossa haamukirjailijaksi

Poikkeuksellisen pitkän haamukirjailijauransa motiivejakin Sarkola pohti puheenvuorossaan. Kaikki alkoi "aivan vahingossa", kun Tuula Sariola oli ilmoittanut Seura-lehdelle, että hän on kirjoittanut sellaisen dekkarin kuin Murha Sammatissa. Kun Gummerus alkoi kysellä kirjan perään, parivaljakko sai kuningasidean. Sarkola päätti noudattaa Mika Waltarin ohjetta siitä, miten tullaan kirjailijaksi: paperi koneeseen ja paperiin viiden sentin vasen marginaali.

- Minä sitten sain meidän vallesmannilta sellaisen hyvin erikoisen tapauksen pöytäkirjat, ja sen pohjalta oli helppo tehdä kirja nopeasti. Haluttiin toinen kirja, ja niin niitä tehtiin kymmenen vuotta, jolloin mietimme jokohan lopettaisimme, mutta ei siitäkään sitten mitään tullut, kun oli jo sovittu, että tulee seuraava kirja. Niin sitten jatkettiin vielä melkein toiset kymmenen vuotta.

Mauri kirjoitti kirjansa itse

Kun yleisön vuoro oli esittää Sarkolalle kysymyksiä, askarrutti erästä mieshenkilöä, kuinka monta kirjaa Sarkola on kirjoittanut Mauri Sariolan nimellä. Sarkola ei hämmentynyt, vaan sanoi tätä kysytyn aikaisemminkin. Petroskoin keltainen kissa tosin oli kirja, jonka tekemisessä Sarkola auttoi Mauri Sariolaa.

- Minä kerroin, mitä siellä Petroskoissa on. Ja hän kirjoitti sen kirjan, ja sitten hän lähti vaimonsa kanssa Petroskoihin vasta vuosi sen jälkeen, kun kirja oli ilmestynyt. Mutta kirjoittanut en niitä ole, joillekin olen antanut nimen.

Ritva Sarkolan ensimmäinen omalla nimellään kirjoittama dekkari, Kuoleman kirkko, julkaistiin viime vuonna.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  3. 3

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    TTK-tähti pidätteli itkua suorassa lähetyksessä – Jorma Uotisen henkilökohtainen palaute sai liikuttumaan

  6. 6

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  7. 7

    Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

  8. 8

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  9. 9

    Pettynyt Jarkko Tamminen putosi ensimmäisenä Tanssii tähtien kanssa -kisasta

  10. 10

    Ilme kertoo paljon – Jauhojärvi ja Niskanen saivat MM-pronssinsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  7. 7

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  8. 8

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  9. 9

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  3. 3

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    TTK-tähti pidätteli itkua suorassa lähetyksessä – Jorma Uotisen henkilökohtainen palaute sai liikuttumaan

  6. Näytä lisää