Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tampereen Setassa jättikavallus

Tampereen Setan piirissä on paljastunut suuren luokan kavallus. IS:n tietojen mukaan homoravintola Mixein kassasta on päätynyt vääriin taskuihin noin 340 000 euroa.

Kavallukset ovat tapahtuneet vuosina 1998-2004. Mixei-nimistä homoravintolaa Otavalankadulla pyöritti tuolloin Orasso Oy, jonka osakekannan omisti Tampereen Seta ry.

Kavalluksesta epäiltyjen henkilöiden taskuihin lienee päätynyt muun muassa ravintolan pääsylipputuloja. Tarkkaa kavallussummaa poliisi ei kerro.

- Pääomasta ei tässä vaiheessa voi sanoa juuta eikä jaata. Sen voi sanoa, että summa on aika huomattava ja keskittyy Mixei-ravintolan toimintaan, sanoo jutun tutkinnanjohtaja komisario Juha Siljamäki.

Poliisi ei tarkemmin kerro myöskään tekotapaa.

- Eri näköisiä asioita on tullut esille. Mixei on ollut illanviettopaikka. Myyntitulot koostuvat oluesta ja pääsylipuista. Ei kannata lähteä yksilöimään tarkemmin, mistä epäilyt koostuvat. Epäillään, että rahavaroja on anastettu, ja aika huomattavasta summasta on kyse, Siljamäki sanoo.

Tampereen Setan puheenjohtaja teki rikoksesta tutkintapyynnön maaliskuussa 2004. Sekavan jutun tutkinta kesti kolmisen vuotta.

Kavallusjuttu on edennyt syyteharkintaan. Asia tullee esille Tampereen käräjäoikeudessa syksyn kuluessa. Tapausta on tutkittu törkeänä kavalluksena ja kirjanpitorikoksena. Kaikkiaan seitsemää henkilöä on kuulusteltu epäiltyinä.

Kihlakunnansyyttäjä Lassi Saarenmaa korostaa, että syyteharkinta ja laajan esitutkinta-aineiston selvittely on vielä kesken. Hänen mukaansa on mahdollista, että kaikki epäillyt eivät ole syyllistyneet tahallisiin rikoksiin. Saarenmaan mukaan kyse on voinut olla myös puutteellisesta ammattitaidosta ravintolan talouden hoidossa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

  2. 2

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. 6

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  7. 7

    Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

  8. 8

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  9. 9

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  10. 10

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

  2. 2

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. Näytä lisää