Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Naisen ampunut teki listan ennen surmaa

Kaarinassa tammikuussa 40-vuotiaan naisen ampunut mies sai tänään syytteen murhasta Turunseudun käräjäoikeudessa. 39-vuotias raisiolaismies tunnusti ampuneensa naisen kävelytiellä lähellä keskustaa.

Miehen kotoa löytyi kotitetsinnässä 15-kohtainen lista, jonka hän oli otsikoinut "Syyt tappaa".

Mies kuitenkin kiisti, että kyseessä olisi ollut harkittu teko vaan piti sitä tappona.

Mies ja nainen olivat seurustelleet noin kaksi kuukautta syksyllä 2005. Suhde päättyi vastoin miehen tahtoa. Mies jatkoi yhteydenpitoa naiseen ja tämän vaihdettua puhelinnumeronsa salaiseksi naisen sisareen. Siitä hänelle luettiin syyte kotirauhan rikkomisesta.

Häntä syytetään myös ampuma-aserikoksesta, sillä surma-ase oli luvaton. Puolustuksen pyynnöstä miehelle tehdään mielentilatutkimus.

Uhrin poika, äiti, veli ja sisar vaativat mieheltä yhteensä 10 500 euron korvauksia henkisistä kärsimyksistä.

Tilasi aseen
postiennakolla

Syyttäjä piti tekoa selvästi murhana. Suunnitelmallisuudesta kertoo se, että mies oli hankkinut lehti-ilmoituksen perusteella Tampereelta pistoolin ja siihen sata patruunaa. Hän oli maksanut postiennakolla toimitetusta aseesta 600 euroa, vaikka hänen kuukausitulonsa ovat vain noin 700 euroa.

Saatuaan aseen hän oli kokeillut sen toimivuutta ampumalla kerran. Tekoa edeltäneenä yönä mies oli kävellyt neljän tunnin matkan Raisiosta Turun läpi Kaarinaan mukanaan ampumavalmis ladattu ja varmistettu ase.

Mies oli odottanut töihin lähdössä ollutta naista tämän asunnon ulkopuolella ja lyöttäytynyt hänen seuraansa. Hetken kävelyn jälkeen nainen pyysi ohikulkijaa soittamaan poliisille, minkä jälkeen mies ampui naisen lähes kosketuslaukauksella.

Poliisi tavoitti paenneen miehen pari tuntia teon jälkeen.

Suunnitelmallisuudesta todistaa syyttäjän mukaan myös se, että kotietsinnässä miehen kotoa löytyi lista, jonka otsikkona oli Syyt tappaa (uhrin nimi)!.

Viidentoista ranskalaisen viivan jälkeen hän oli kirjoittanut "hanki jostain ase ja käy ampuu se!!!". Paperista löytyivät myös aseen myyjän yhteystiedot.

Oikeudessa mies kertoi hankkineensa aseen omaksi turvakseen, koska nainen oli uhkaillut häntä, ellei hän lopettaisi yhteydenpitoaan. Kirjoituksen hän kertoi laatineensa parina eri päivänä ollessaan humalassa. Tapahtumaa edeltäneen parin kuukauden aikana hän kertoi olleensa vain 4-5 päivää selvinpäin.

Ampumisen syytä hän ei osannut selittää, muuten kuin "jonkinlaisella pimahduksella".

Puolustuksen mukaan ampumisen ja kirjoituksen laatimisen ja aseen hankkimisen välillä on kulunut niin pitkä aika, ettei niillä ole merkitystä teon kannalta.

(STT-IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Salaiset agentit junailivat Venäjän urheilijoille puhtaita dopingnäytteitä – Tänään lisää paljastuksia huijauksista

  7. 7

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  8. 8

    Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

  9. 9

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  10. 10

    Tänään selviää, milloin Länsimetro valmistuu – ISTV näyttää tilaisuuden suorana kello 12

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. Näytä lisää