Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

NBK-miehille ehdotonta vankeutta huumejutussa

Helsingin käräjäoikeus langetti torstaina nipun vankeusrangaistuksia laajassa huumerikosjutussa.

Tuomittujen joukossa on kolme Natural Born Killers -järjestön jäsentä, joista yhdellä on poliisin mukaan korkea "upseerin" arvonimi.

Kaikkiaan tuomittuja on 11, joista yhdelle lankesi sakkoja. Muut saivat vähintään kaksi vuotta ja enimmillään yli seitsemän vuotta vankeutta.

NBK-miesten vankeusrangaistukset vaihtelevat kahden ja vajaan seitsemän vuoden välillä.

Jutussa on kyse kokonaisuudesta, jonka perään poliisi pääsi vuoden puolella. Virkavalta takavarikoi lokakuussa neljä kiloa amfetamiinia ulkoilualueelta Helsingin Pirkkolasta. Aine oli piilotettu maastokätköön.

Helsingin ja Espoon huumepoliisien yhteisoperaatiossa paljastui, että amfetamiini oli salakuljetettu Suomeen Virosta ja se päätyi NBK:n haltuun, joka myi aineen eteenpäin.

Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että amfetamiinin hankki alun perin Bats-liigan jäsen, joka nouti erän eteläisestä Suomesta. Hän kuitenkin pettyi aineen laatuun ja yritti purkaa kaupan siinä onnistumatta. Lopulta löytyi ostaja.

Tässä vaiheessa ilmestyi kuvaan NBK, joka alkoi kaupata erää eteenpäin. Kaikki ei kaupanteossa kuitenkaan sujunut ongelmitta. Kun amfetamiinista maksettu summa vaihtoi omistajaa, ostajat painelivat maastokätkölle hakemaan ainetta. Sitä ei kuitenkaan tuomion mukaan löytynyt puutteellisten tai väärinymmärrettyjen ohjeiden vuoksi.

Etsintöjä jatkettiin seuraavana yönä ja senkin jälkeen, tuloksetta. Poliisi nappasi välissä amfetamiinin parempaan talteen.

Poliisi kuunteli
puheluja

Maaston perkaamiseen osallistui myös NBK, jonka jäsenistä yksi - järjestön vankilassa istuvan johtajan pikkuveli - lähti kaivuuhommiin. Hänen mukanaan oli mies, joka poliisin mukaan on järjestön kokelasjäsen. Virkavalta nappasi miehet paikan päältä.

Kun ilmeni, ettei amfetamiinia löydy, NBK-jäsen palautti kauppasumman välikäsien kautta ostajille.

Poliisi takavarikoi esitutkinnan aikana muun muassa lähes 100 000 euroa rahaa, aseita, patruunoita ja räjähdysaineita.

Tuomitut ovat yhtä lukuunottamatta miehiä. He ovat kotoisin pääkaupunkiseudulta. Pisimmän vankeusrangaistuksen sai Janne Olavi Kleemola, joka tuomittiin 7 vuodeksi ja 4 kuukaudeksi vankeuteen kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta, ampuma-aserikoksesta, räjähderikoksesta ja vaarallisia esineitä koskevien säännösten rikkomisesta.

Seuraavaksi pisimmät tuomiot saivat Vesa Ville Kalin ja Tero Antero Holopainen, joista jälkimmäiselle lankesi 6,5 vuotta vankeutta törkeästä huumausainerikoksesta, kahdesta ampuma-aserikoksesta, dopingrikoksesta ja laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä. Kalin sai puolestaan 6 vuotta ja 8 kuukautta kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Näyttö perustui jutussa paljolti telekuuntelutietoihin ja poliisin tarkkailutietoihin.

Tuomittujen taustalla on väkivalta- ja huumausainerikoksia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  5. 5

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  6. 6

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  7. 7

    Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

  8. 8

    Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

  9. 9

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  10. 10

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  10. 10

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  6. 6

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  7. 7

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  8. 8

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  9. 9

    Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

  10. 10

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  2. 2

    Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  5. 5

    Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

  6. Näytä lisää