Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Bensa on pian ennätyskallista

Raakaöljyn kallistuminen nostaa bensiinin vähittäismyyntihinnan lähipäivinä uuteen kaikkien aikojen ennätykseen.

- Autoilijan kannattaa tankata jo tänään, sillä ensi maanantaihin mennessä hinnat ovat laajalti nousseet uusiin lukemiin, sanoo myyntijohtaja Mikko Reinekari ST1-ketjusta.

- Kovasti ihmettelen, jos 95-oktaaninen ei maksa ensi viikolla yleisesti noin 1,30 euroa litralta, jopa yli sen, Reinekari arvioi.

Tähänastinen hintaennätys on toukokuulta 2001, jolloin ysivitosen keskihinta oli 1,255 euroa litralta. Yksittäisillä asemilla on pyydetty enemmänkin. Polttoaine.netin mukaan toissapäiväinen keskihinta oli 1,235 euroa litralta.

St1-ketju nostaa tänään bensiinin hintaa 4 senttiä litralta, mutta sen lopullinen heijastuminen pumppuhintoihin riippuu kilpailutilanteesta eri paikkakunnilla. Myös Neste myöntää neljän sentin nostopaineet bensiinille.

Ilta-Sanomien selvityksen mukaan 95-oktaanisen keskihinnat pääkaupunkiseudun huoltamoilla ovat kesäkuusta lähtien kallistuneet lievästi enemmän kuin maailmanmarkkinahinnat.

- Heilahtelut johtuvat kilpailutilanteen muutoksista. Välillä kilpaillaan vähemmän ja silloin hinnat voivat nousta maailmanmarkkinahintoja nopeammin, selittää vaihtelua toimitusjohtaja Jarmo Nupponen Öljy- ja kaasualan keskusliitosta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

  3. 3

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  6. 6

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  7. 7

    Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

  8. 8

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  9. 9

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  10. 10

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  3. 3

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  4. 4

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  6. 6

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  7. 7

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  8. 8

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Poliisi tutkii: Päiväkodin johtajan epäillään pahoinpidelleen 3-vuotiaan pojan

  3. 3

    Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  6. Näytä lisää