Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Oikeusministeri Anne Holmlund: Henkirikosten torjuntatyötä tehostettava

Suomessa tehdään väkivaltarikoksia, erityisesti henkirikoksia eniten läntisessä Euroopassa suhteutettuna väestömäärään.

Viime vuosien ajan henkirikoksia on tehty 140 150 per vuosi. Henkirikoskuolleisuus on Suomessa kaksin- tai jopa kolminkertaista verrattuna vanhojen EU-jäsenmaiden keskiarvoon.

Poliisin Henki 2007 -seminaarissa Oulussa todettiin, että tämän vuoden tavoitteena on pudottaa henkirikosten määrä alle sataan.

- Meidän on tehostettava ehkäisevää toimintaa ja suunnattava poliisin toimia sinne, missä voimme olla ajoissa liikkeellä estämässä rikoksia. Tilastotavoitteet saavutetaan vain tutkimalla poliisin keinovalikoimaa ja suuntaamalla resursseja oikein, totesi oikeusministeri Anne Holmlund.

Henkirikoksista 80 prosenttia tapahtuu tuttujen kesken. Rikoksentorjuntatyötä on kohdennettava etenkin pahoinpitelyjen ja perheväkivallan ehkäisyyn siten, että poliisin ehkäisevää työtä suunnataan kouluihin, nuorisotoimeen, oppilashuoltoon ja työpaikoille.

Toistuvaa perheväkivaltaa pyritään vähentämään paremmalla viranomaisyhteistyöllä ja saattamalla lähisuhteessaan väkivaltaisesti käyttäytyvät aina edesvastuuseen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää suorassa semifinaalissa kaksi vaikeaa jättihittiä

  2. 2

    Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  5. 5

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  6. 6

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  7. 7

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  8. 8

    X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

  9. 9

    Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

  10. 10

    Suomalainen Oaklandin tulipalossa kadonneiden listalla – ulkoministeriö selvittää asiaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  6. 6

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  7. 7

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Esittää suorassa semifinaalissa kaksi vaikeaa jättihittiä

  2. 2

    Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  5. 5

    Miehen ”romanttinen joulukuva” onkin toisella silmäyksellä jotain aivan muuta – onko nettihitiksi noussut temppu ratkaisu sinkkujen juhlapyhien viettoon?

  6. Näytä lisää