Alvar, Auno

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Novan Arto Merisalo: "Korhonen piileskelee poterossa"

Nova-Kiinteistökehityksen toimitusjohtaja Arto Merisalo harkitsee tutkintapyyntöä Nova Groupin kirjanpitoaineiston vuotamisesta medialle.

MTV3 kertoi tänään vaalirahoittaja Nova Groupin johdon ja poliitikkojen yhteydenpidosta.

Merisalon mukaan tiedot ovat peräisin laittomasti vuodetuista asiakirjoista.

- Novan sisältä on vuodettu MTV3:lle aineistoa viime keväästä lähtien. Pohdin rikosilmoitusta vakavasti, sillä eihän kirjanpito- ja hallintoaineistoa voi yhtiöstä toimittaa laillisesti, Merisalo toteaa.

Liikemies kertoo, että hänellä on aavistus ihmisestä, joka materiaalia vuotaa.

- Tutkintapyyntö täytyy tehdä niistä henkilöistä, joilla on ollut mahdollisuus päästä aineistoon käsiksi. Heitä on vain muutama: Novan ylimmän johdon ihmiset ja kirjanpidosta vastuulliset henkilöt.

Merisalon tietojen mukaan aineistoa on tarjottu myös eräälle toiselle merkittävälle viestimelle, mutta tämä kieltäytyi sen käytöstä.

MTV3:n uutispäällikön Jussi Erosen mukaan Merisalon puheet ovat pötyä.

- MTV3:lla on vaalirahauutisoinnissaan useita kymmeniä haastatteluja, joista kaikki ovat lähdesuojan piirissä. Kunnioitamme uutistoiminnassamme lakia, toteaa Eronen.

Merisalo kertoo IS:lle toivovansa keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen eroa.

- Keskustelu on saanut niin kohtuuttomat mittasuhteet, että jonkun tulisi kantaa poliittinen vastuu. Korhonen ilmeisesti piileskelee tällä hetkellä jossain poterossa. Olisi reilua, että puoluesihteeri tulisi julkisuuteen vastaamaan kysymyksiin. Me kaikki muut, minä mukaanlukien, olemme nyt toistuvasti joutuneet vastamaan hänen puolestaan, Merisalo toteaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  2. 2

    Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

  3. 3

    Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

  4. 4

    Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

  5. 5

    Levyraadin legendat Pirkko Liinamaa, 84, ja Klaus Järvinen, 79, samaa mieltä suomiräpistä – ”Laitan radion heti kiinni, kun sieltä tulee Cheek”

  6. 6

    Tunnistatko itsesi? 5 tapaa, jotka kertovat huonosta itsetunnosta

  7. 7

    Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

  8. 8

    Sara La Fountain ja Sara Sieppi ”rapujuhlissa” – katsojat riemastuivat Possesta: ”Tein äsken naurukuolemaa!”

  9. 9

    Hullu-Jack oli nimensä veroinen brittiupseeri: ampui natsikersanttia jousipyssyllä ja marssi maihinnousussa ensimmäisenä miekka kädessään

  10. 10

    Näin villisti Vimpelin Veto juhli SM-kultaa – häviäjäjoukkue jätti jälkensä pukukoppiin: ”Hopea näyttää näköjään tältä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Pientä käytön jälkeä ja kulumaa” – Jannen ratkiriemukas myynti-ilmoitus pilailee nettikirppisten kustannuksella

  2. 2

    Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

  3. 3

    Mervi, 46, nappasi kuvan sukellusveneestä Tallink Starilla: ”Tiesi tasan tarkkaan mitä tekee”

  4. 4

    Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

  5. 5

    Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

  6. 6

    Asianajaja myöhästyi 56 sekuntia: Teinitytön kanssa seksiä harrastanut toimitusjohtaja hakee lähes miljoonan korvauksia

  7. 7

    Tiedätkö, kuinka taskumatti sai nimensä? Pilkkanimi kantanut 1920-luvulta asti

  8. 8

    Ville Valon ex-tyttöystävä katkaisi päihdekierteen – on nykyään upea fitness-kaunotar: ”Ensimmäinen vuosi katkaisun jälkeen oli vaikea”

  9. 9

    20 linja-autoa tuhoutui jättimäisessä tulipalossa Turussa – ”Ihan järjetön pauke”

  10. 10

    Video näyttää Turun bussipalon karut jäljet – epäilty tuhotyö veti linja-autoyhtiön johtajan hiljaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kassaraivo vaanii kaupoissa – kenen kuuluu laittaa kapula ostosten väliin?

  2. 2

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  3. 3

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  4. 4

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  5. 5

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  6. 6

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  7. 7

    Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

  8. 8

    Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

  9. 9

    Sara Forsberg julkaissut useita sekavia videoita – menettänyt Instagram-seuraajia: ”Hankkiudumme eroon feikeistä ihmisistä”

  10. 10

    Aivoinfarktin merkit ovat salakavalat – jos nämä oireet tulevat, hoitoon on päästävä välittömästi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  2. 2

    Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

  3. 3

    Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

  4. 4

    Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

  5. 5

    Levyraadin legendat Pirkko Liinamaa, 84, ja Klaus Järvinen, 79, samaa mieltä suomiräpistä – ”Laitan radion heti kiinni, kun sieltä tulee Cheek”

  6. Näytä lisää