Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Surmattujen tyttöjen koulu hiljeni

Oulun Välivainion ala-asteella lukuvuosi alkoi eilen koko koulun hiljentymisellä. Yhteinen suru koski Espoon perhetragediassa menehtyneitä 8-vuotiaita kaksostyttöjä, jotka olisivat aloittaneet toisen luokan. Tyttöjen pulpettien päälle oli sytytetty kynttilät.

Luokissa kerrottiin isän pyynnön ja kriisityöntekijöiden ohjeiden mukaisesti tapahtuneesta mahdollisimman avoimesti ja rehellisesti.

- Heille kerrottiin se, mitä tapauksesta tällä hetkellä tiedetään varmaksi. Esimerkiksi huoltajuusasioita ei otettu puheeksi, rehtori Pekka Poikela kertoi IS:lle.

Poikelan mukaan päivä sujui odotettua paremmin. Suru-uutinen oli tavoittanut useimmat lapset jo ennen koulun alkua, ja murhenäytelmästä oli keskusteltu kodeissa. Poikelan mukaan osa vanhemmista oli esittänyt toiveen asian puimisesta koulussa, koska sen esille ottaminen tuntui kotona vaikealta.

- Olimme valmistautuneet kohtaamaan suuren määrän kysymyksiä, mutta lapset kyselivät hirveän vähän. Ainoat kysymykset olivat oikeastaan miksi ja missä. Miksi -kysymykseen vastasimme, että me emme tiedä, eikä sitä tiedä kukaan.

Tuokio kesti luokissa 20-40 minuuttia. Tyttöjen luokassa keskustelua käytiin pidempään.

- Sielläkään ei ollut suuria reaktioita, eikä opettaja saanut lapsista oikein mitään irti. Lapset ovat olleet ehkä hieman tavallista hiljaisempia, Poikela arvioi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  3. 3

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  6. 6

    Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

  7. 7

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  8. 8

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  9. 9

    Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

  10. 10

    Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  7. 7

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  8. 8

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  9. 9

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  10. 10

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  3. 3

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  4. 4

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  5. 5

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  6. Näytä lisää