Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hallitus haluaa kieltää oluen alekampanjat

Alkoholin myyntiaikoja ja mainontaa rajoitetaan, ja juomapulloihin tulee varoitusmerkinnät. Asiakkaita ei saa myöskään houkutella oluen paljousalennuksilla tai muilla polkumyyntimainoksilla kaupan tai ravintolan ulkopuolella.

Halvoilla 12 olutpullon mäyräkoirilla ei vastedes saa enää houkutella kuluttajia. Tarkoituksena on, ettei olutpullon hintaan saisi enää vaikuttaa se, ostaako yhden pullon kerrallaan vai kokonaisen mäyräkoiran.

Myös asiakkaiden kalastelu hinnanalennuksilla myymälän tai anniskelupaikan ulkopuolisilla mainoksilla saa hallituksen mielestä nyt loppua. Polkuhinta- ja "happy hour"- ilmoittelun rajoittamisella pyritään vähentämään hinnan merkitystä alkoholijuomien markkinoinnissa, mutta hinnoittelu sinänsä jäisi edelleen vapaaksi.

Juopottelua ei voi
jatkaa heti aamusta

Aamuista krapularyyppyä joudutaan odottamaan entistä pidempään. Asetuksen muutoksella alkoholin myynti estetään kioskeissa ja kaupoissa ennen aamuyhdeksää.

Kiellolla pyritään helpottamaan kansalaisten edellisenä iltana alkaneen juomaputken katkaisua. Nykyisin alkoholijuomien vähittäismyynti on sallittua kioskeissa ja kaupoissa jo kello 7.

Pulloihin suunnitellaan
varoitustekstejä

Hallitus haluaa juomapakkauksiin myös pakollisiksi varoitusmerkinnät alkoholin aiheuttamista sikiövaurioista. Esimerkiksi Ranska on päättänyt ottaa tällaiset varoitusmerkinnät käyttöön. Varoitusmerkinnöistä säädettäisiin tarkemmin asetuksella.

Urheiluun liittyvää alkoholimainontaa pyritään hillitsemään sillä, että alkoholimainonnalla toimintaansa rahoittava lajiliitto voi jäädä ilman valtionavustuksia.

Hallitus pääsi yksimielisyyteen torstaisessa neuvottelussaan suurimmasta osasta alkoholipoliittisen ministerityöryhmän toimenpidepakettiinsa kokoamista ehdotuksista.

STT-IS

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  2. 2

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

  6. 6

    Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

  7. 7

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  8. 8

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  9. 9

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  10. 10

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  10. 10

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  2. 2

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

  6. Näytä lisää