Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Matti Vanhanen luisteli, väisteli ja saivarteli vaalirahavastauksissaan

Vaalirahakohu ja pääministeri Matti Vanhasen (kesk) huonomuistisuus vaalirahoista jäivät osin suutariksi eduskunnassa.

Oppositio halusi Vanhasen päätä vadille, mutta Vanhanen hoiti asian omaan tyyliinsä.

Kukaan muu keskustalainen ei keskusteluun osallistunut, puhumattakaan hallituskumppani kokoomuksesta tai vihreistä.

Vanhanen halusi vastata kysymyksiin eduskunnan suuressa salissa ja luisteli vastauksissaan.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli tyytymätön Vanhasen vastauksiin. Hän piti niitä väistelynä ja saivarteluna.

Kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd) muistutti, että ministereiden sanaan on voitava luottaa ja ministereiden on puhuttava totta.

Vanhanen vastasi vuosi sitten eduskunnan kyselytunnilla Gustafssonille, että hän ei muista olleensa Kesärannassa puoluesihteeri Jarmo Korhosen (kesk) ja Nova Groupin edustajien kanssa keskustelemassa Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen vaalituesta.

- Te ette puhunut totta. Nyt on käynyt ilmi, että olitte mukana Kesärannassa neuvottelemassa Nova Groupin edustajien kanssa ja sopimassa vaalituesta keskustapuolueelle. Miksi te salasitte, ettekä kertoneet tapaamisesta ja puhuneet eduskunnalle totta? Millä tavalla aiotte palauttaa luottamuksenne ja uskottavuutenne, Gustafsson kysyi.

Vanhanen vastasi samoin kuin maanantaina, ja pitäytyi KMS-yhdistyksessä.

- Gustafsson esitti (vuosi sitten) väitteen, että olisin ollut tapaamisessa, jossa olivat läsnä Tapani Yli-Saunamäki, puoluesihteeri Korhonen ja allekirjoittanut ja tapaamisessa olisi käsitelty KMS:a ja pyysitte kertomaan rooliani tämän yhdistyksen synnyssä.

- En ole osallistunut tällaiseen kokoukseen, josta kysyitte. Tarkistin, että KMS oli perustettu kuukautta aiemmin. Oma virheeni oli se, että kun muistelin puolentoista vuoden takaisia tapahtumia, minulla oli erittäin vahva mielikuva, että yhdityksen kanssa tapaaminen oli eduskunnassa, Vanhanen kiemurteli.

Gustafsson huomautti, että Nova Group tuki keskustaa mittavilla summilla ja että Vanhanen oli mukana sopimassa vaalirahoista.

- Vuosi sitten teillä oli ilmeisesti sellainen käsitys, että olisin ollut osallistumassa KMS:n perustamiseen. Ei. Te haitte siihen todisteita. Tällaista tapaamista ja ja jota ei siinä muodossa ja tarkoituksella ollut. Se yhdistys oli perustettu kuukautta aiemmin ja en osallistunut millään tavalla sen perustamiseen.

- Tässä haettiin todisteita siihen, että olisin ollut sitä kiisteltyä yhdistystä perustamassa. Kun kymyksessä oli väitteitä, joita en tunnistanut omakseni, vastasin myös näin, Vanhanen totesi.

Annika Lapintie (vas) ja Pentti Oinonen (ps) kysyivät, että nauttivatko Vanhanen ja hallitus enää eduskunnan luottamusta. Siihen Vanhanen ei vastannut.

- Ymmärrän erittäin hyvin tämän kyselytunnin tarkoituksen. Olisi vain esitetty se käsitys, että pääministeri ei vastannut totuudenmukaisesti Gustafssonin vuoden takaiseen kysymykseen. Äsken kerroin, mitä kysyttiin ja mitä vastasin. Nyt edustaja Gustafsson tarkoituksella muutti tämän, ei hän puhunutkaan KMS:n tapaamisesta vaan Nova Groupin tapaamisesta.

- Jos olisi esitetty Nova Groupia koskeva tapaus, luultavasti silloinkinkin olisin sanonut sen, että se pidettiin eduskunnassa. Tämmöisessä tapaamisessa olin, en sellaisessa tapaamisessa, mistä Gustafsson silloin kysyi ja enkä siinä tarkoituksessa.

- En ollut mukana tämän yhdistyksen perustamisessa eikä sitä perustettu sellaisessa kolmikossa, johon Gustafsson vuosi sitten viittasi. Tässä suhteessa on kaikki sen, minkä pystyn tästä asiasta sanomaan. Edustaja Gustafssonin vuosi sitten esittämään kysykseen vastasin ja se on totuudenmukainen, Vanhanen päätti noin viiden minuutin kyselytuokion salissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  2. 2

    MV-lehden Ilja Janitskinia vaaditaan vangittavaksi

  3. 3

    Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

  4. 4

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  5. 5

    55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  6. 6

    24-vuotias urheilutähti menehtyi – samassa veneturmassa kuollutta ystävää varoitettiin viestillä etukäteen

  7. 7

    Mies ja vaimo myöhästyivät lennolta: tekivät uskomattoman typerän tempauksen – johti pidätykseen

  8. 8

    Tyly arvio Trumpista: Yhden tempun mies – sanottava loppui 40 minuutin kohdalla

  9. 9

    Saara Aallon nuoret X Factor -kilpailijakaunottaret poseerasivat uhkeina bikinikuvissa Simon Cowellin huvilalla – katso kuvat

  10. 10

    Herttuatar Catherine superhoikkana upeassa muotiluomuksessa – tällainen on hovin tiukka pukeutumisetiketti iltajuhliin: Asuun ei tulisi käyttää liikaa rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  2. 2

    Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

  3. 3

    ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

  4. 4

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  5. 5

    Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

  6. 6

    Ihotautilääkärit – tämä puhdistusväline voi olla haitallinen

  7. 7

    HIFK jakaa kuopiolaisille ilmaisia ämpäreitä – näin KalPa vastasi

  8. 8

    Kommentti: 100–0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää ihan miten tahtoi

  9. 9

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  10. 10

    55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  2. 2

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  3. 3

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  4. 4

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  5. 5

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  6. 6

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  7. 7

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  9. 9

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  10. 10

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  2. 2

    MV-lehden Ilja Janitskinia vaaditaan vangittavaksi

  3. 3

    Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

  4. 4

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  5. 5

    55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  6. Näytä lisää