Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Halonen lohdutti Porvoon piispaa

Tasavallan presidentti Tarja Halonen piipahti eilen Porvoon tuomiokirkolla antamassa tukensa kirkkopalosta järkyttyneille paikallisille asukkaille sekä erityisesti Porvoon piispa Erik Vikströmille.

Presidentin Mersu kaarsi kirkon pihaan kello yhden aikaan iltapäivällä. Halonen riensi heti ensi töikseen puristamaan kaksin käsin piispa Vikströmin kättä ja esittämään pahoittelunsa tragediasta.

Tämän jälkeen presidentti astahti poliisin eristämän kirkon portista sisäpihalle katsastamaan palon jälkiä. Halonen viipyi pihassa varttitunnin verran.

Presidentti nyökytteli vakavana, kun pelastusjohtaja viittilöi kirkkoa kohti ja selvitti tuoreimpia tietoja tapahtuneesta. Muutaman kerran seurue remahti kaiken keskellä nauramaan. Presidentin vierailu oli tärkeä piispa Vikströmille.

- Meillä oli oikein hieno hetki. Presidentti oli lämmin ja hän antoi henkistä tukea ja osoitti myötätuntoa kaikille meille porvoolaisille. Arvostan todella paljon sitä, että presidentti tuli tänne meitä lohduttamaan, Vikström sanoi.

Viime päivät ovat olleet piispalle rankkoja.

Maanantaina aamuyöllä valloilleen riistäytynyt tuli tuhosi tuomiokirkon katon pahoin.

Raivaustyöt jatkuvat
todennäköisesti ensi viikkoon

Palovahinkojen raivaustyöt saatiin jo eilen alkuun. Seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikön Boris Björkendahlin mukaan kirkon ympärille rakennetaan raivauksen jälkeen tilapäiset seinät ja katto.

Porvoon tuomiokirkon palon raivaustyöt jatkuvat todennäköisesti ensi viikkoon, arvioi Björkendahl. Hänen mukaansa eilen alkuun saaduissa töissä kiireellisintä on kirkon suojaaminen.

Kirkon sisätilat ovat Björkendahlin mukaan suhteellisen hyvässä kunnossa. Liekit eivät päässeet tulipalossa tunkeutumaan kirkon sisätiloihin, mutta esimerkiksi kaikki pinnat ovat nokeentuneet ja seinissä on sammutusveden jättämiä jälkiä. (STT-IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    IS seuraa naisten yhdistelmäkilpailua – Pärmäkoski ja Kyllönen kärkijoukossa!

  5. 5

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  6. 6

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  7. 7

    Kaunis toimittajarakas, itävaltalainen komistus, huippuhiihtäjä... Tässä ovat hiihdon MM-kisojen suomalaistähtien puolisot – katso kuvat!

  8. 8

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  9. 9

    JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  2. 2

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  5. 5

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  6. 6

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  7. 7

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  8. 8

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  9. 9

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    IS seuraa naisten yhdistelmäkilpailua – Pärmäkoski ja Kyllönen kärkijoukossa!

  5. 5

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  6. Näytä lisää