Kullervo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi tutkii Nuorisosäätiön vaalipuuhia

Nuorille vuokra-asuntoja rakentavan ja tarjoavan Nuorisosäätiön vaalitukien selvittely siirtyy poliisille.

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) ilmoitti torstaina jättävänsä keskusrikospoliisille tutkintapyynnön Nuorisosäätiön osallistumisesta vaalityöhön.

Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö ja vasemmistonuorten Hebe-säätiö selviävät moitteilla. Marraskuussa nuhteita annettiin jo seitsemälle säätiölle.

PRH:n mielestä Nuorisosäätiön säännöt eivät salli poliittisen toiminnan tukemista, ja säätiön hallitus on laiminlyönyt velvollisuutensa säätiön asiamiehen toiminnan valvonnassa.

Asiasta jätetään tutkintapyyntö, koska Patentti- ja rekisterihallituksella ei ole keinoja selvittää, missä määrin säätiön hallinnon toiminta on aiheuttanut vahinkoa säätiölle, ja täyttääkö todettu valvonnan laiminlyönti rikoksen tunnusmerkit.

PRH:n selvityksestä ilmenee, että Nuorisosäätiö on vuosina 2005-2009 hankkinut vaaleissa mukana olleiden henkilöiden tukiyhdistyksiltä 29 taulua noin 32 000 eurolla.

Säätiön puheenjohtajalta Antti Kaikkoselta (kesk.) säätiö on hankkinut yhden taulun 650 eurolla marraskuussa 2008.

Kaikkonen oli ehdolla samana syksynä kunnallis- ja seuraavana kesänä eurovaaleissa.

Säätiö on myös tukenut Matti Vanhasen presidentinvaalikampanjaa ja Jukka Vihriälän (kesk.) ja Kaikkosen eduskuntavaalikampanjoita ja ostanut seminaaripaikkoja keskustan järjestämiin talous- ja yhteiskuntapoliittisiin seminaareihin.

Säätiön asiamies on tehnyt kaikki hankintapäätökset itse, eikä hallituksen pöytäkirjoista löydy asiamiehelle annettuja ohjeita vaalirahoitukseen osallistumisesta.

Säätiöllä ei ole ollut edes talous- tai johtosääntöä.

PRH edellyttää nyt, että sellainen otetaan käyttöön.

Kaikkonen yllättyi

Nuorisosäätiön hallituksen entinen pitkäaikainen puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) oli yllättynyt tutkintapyynnöstä.

Kaikkosen mukaan lakia ei ainakaan tietoisesti ole rikottu.

Myös säätiön asiamies on hänen mukaansa toiminut oman harkintavaltansa piirissä.

- En halua tarkemmin kommentoida, millaista ohjeistusta asiamies on saanut. Yksityiskohtia käydään sitten viranomaisten kanssa läpi, Kaikkonen sanoi.

Kaikkonen oli Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana vuosina 2003-2009.

Hänestä PRH:n tulkinta siitä, että vaalituen antaminen ei olisi mahdollista, on aika tiukka. - Oma käsitykseni on, että vaalituki mahtuu säätiön toiminnan piiriin.

Nuorisosäätiön toimitusjohtajan ja asiamiehen Seppo Pyykkösen mukaan hallituksessa on käyty periaatteellinen keskustelu siitä, että säätiö voi tukea vaaleissa "säätiötä lähellä olevia tahoja".

Myös hän ihmettelee PRH:n tiukkaa tulkintaa asiasta ja pitää asiamiehen tehtäviä, toimenkuvaa ja vastuita selvinä, toisin kuin PRH.

Pyykkönen on ollut toimitusjohtajana elokuusta 2007. Hänen edeltäjänsä oli Jorma Heikkinen.

Myös Maaseudun Kukkasrahaston Vanhasen presidentinvaalikampanjaan myöntämä 50 000 euroa avustus on ollut sääntöjen vastainen.

PRH:n mukaan nuhteet kuitenkin riittivät, koska tuen loppukäyttäjinä olivat keskustanuoret, joiden avustaminen oli sääntöjen mukaan mahdollista.

Hebe-säätiön varoja ei ole ohjattu vaalirahoitukseen, vaan poliittisen nuorisotoiminnan tukemiseen.

Avustuksia ei PRH:n mukaan kuitenkaan pitäisi jakaa yleisavustuksina.

Säätiöhaara - vaalirahajupakan sitkein jäänne

-Niin sanottu säätiöhaara on keväällä 2008 alkaneen vaalirahajupakan näillä näkymin viimeinen ja sitkein jäänne.

-Säätiöhaaran selvittely leimahti viime syksynä, kun puolueet julkistivat rahoituksensa ja säätiöiden myöntämiä vaaliavustuksia putkahti näkyviin. Säätiöt saavat antaa tukea vain säännöissään nimettyihin tarkoituksiin.

-Luupin alle joutui eritoten keskustaa lähellä olevan, nuorisolle vuokra-asuntoja rakentavan ja vuokraavan Nuorisosäätiön jakama tuki keskustapoliitikoille.

-Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) jätti paikkansa säätiön johdossa. Myös säätiön puheenjohtajana ennen Kaikkosta toiminut pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) joutui ahdinkoon.

-Toistaiseksi vakavin prosessi on Nuorisosäätiön ja Raha-automaattiyhdistyksen yhteyksiin liittyvä lahjusrikostutkinta. Entinen keskustapoliitikko Jukka Vihriälä sai vaalitukea Nuorisosäätiöstä toimiessaan samalla RAY:n hallituksen puheenjohtajana. RAY puolestaan myönsi Nuorisosäätiölle avustuksia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Keskisuomalainen: Matti Pulli on kuollut

  2. 2

    Peli poikki -mielenosoituksessa nähty banderolli ihmetyttää – ketä vastaan mieltä osoitettiin?

  3. 3

    Yleisö ihmeissään – miksi Toni Nieminen ei saapunut Lahteen? ”Ratkaisuja on tehtävä pian”

  4. 4

    Tältä näyttää Cheekin perhe – Jere-veli julkaisi harvinaisen yhteiskuvan

  5. 5

    Kuvat: ”Maailman vaarallisin nainen” teki rumaa jälkeä vastustajansa kasvoille

  6. 6

    Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

  7. 7

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Janne Ahonen hyppäsi Suomen mestariksi

  9. 9

    Tanssii tähtien kanssa -tähden ex-aviomies oli huijari: keksitty sukunimi, naimisissa samaan aikaan toisen naisen kanssa...

  10. 10

    Matti Nykänen toteutti vanhan valmentajansa hartaan toiveen – ”Hän oli minulle kuin oma poika”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  2. 2

    Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

  3. 3

    Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

  4. 4

    Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

  5. 5

    Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

  6. 6

    World Cupissa kryptinen lehdistötilaisuus – Venäjän päävalmentajan välinpitämättömyys sai toimittajat nauramaan

  7. 7

    Levyraadin legendat Pirkko Liinamaa, 84, ja Klaus Järvinen, 79, samaa mieltä suomiräpistä – ”Laitan radion heti kiinni, kun sieltä tulee Cheek”

  8. 8

    Sisko sai enemmän perintöä kuin veljet – professori kertoo, missä tilanteissa voi jättää jopa kokonaan perinnöttä

  9. 9

    Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

  10. 10

    Tunnistatko itsesi? 5 tapaa, jotka kertovat huonosta itsetunnosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  2. 2

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  3. 3

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  4. 4

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  5. 5

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  6. 6

    Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

  7. 7

    Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

  8. 8

    Sara Forsberg julkaissut useita sekavia videoita – menettänyt Instagram-seuraajia: ”Hankkiudumme eroon feikeistä ihmisistä”

  9. 9

    Aivoinfarktin merkit ovat salakavalat – jos nämä oireet tulevat, hoitoon on päästävä välittömästi

  10. 10

    ”Pientä käytön jälkeä ja kulumaa” – Jannen ratkiriemukas myynti-ilmoitus pilailee nettikirppisten kustannuksella

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Keskisuomalainen: Matti Pulli on kuollut

  2. 2

    Peli poikki -mielenosoituksessa nähty banderolli ihmetyttää – ketä vastaan mieltä osoitettiin?

  3. 3

    Yleisö ihmeissään – miksi Toni Nieminen ei saapunut Lahteen? ”Ratkaisuja on tehtävä pian”

  4. 4

    Tältä näyttää Cheekin perhe – Jere-veli julkaisi harvinaisen yhteiskuvan

  5. 5

    Kuvat: ”Maailman vaarallisin nainen” teki rumaa jälkeä vastustajansa kasvoille

  6. Näytä lisää