Arja, Lenni

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kauppakeskus tuhoutui tulipalossa Muhoksella

Kauppakeskuksen Muhoksen keskustassa tuhonnut tulipalo aiheutti ensiarvioiden mukaan usean miljoonan euron vahingot. Myös lukuisten ihmisten työpaikka paloi. Keskuksen suurin yritys Rautia on työllistänyt kymmenkunta ihmistä.

Lauantaina iltayhdeksän jälkeen syttynyt palo tuhosi valtaosan 1950- ja 1960-luvuilla rakennetusta keskuksesta. Noin 3300 neliön rakennuksesta pysyi pystyssä arviolta 1400 neliötä, mutta palokunnan mukaan nekin tilat kärsivät pahoja palo-, savu- ja vesivaurioita.

Jälkisammutus ja raivaus jatkui pitkälle sunnuntaihin. Palo haittasi myös liikennettä, joka jouduttiin ohjaamaan kiertotielle.

Rakennuksessa toimi Rautian lisäksi muun muassa pankki, kioski, ravintola ja parturi. Keskuksen tiloissa oli myös opiskelija-asuntoja, jotka olivat tyhjillään syyslomien takia. Palossa ei kukaan loukkaantunut.

Tuhannen neliön tiloja hallinnut Rautia sijaitsi pahiten palaneessa osassa.

-Toimintaan tulee katkos. Parhaillaan selvitämme, miten selviämme tästä eteenpäin, kauppias Vesa Pirnes sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Autoilu kallistuu ensi vuonna: hallitus aikoo kiristää kahta veroa

  2. 2

    Esko Valtaoja: Tämä suomalaislöydös voi olla 2500 vuoden päästä ainoa asia, mitä elinvuosistamme muistetaan

  3. 3

    Sisko, 62, viettää eläkepäiviään pysyvästi Unkarissa: Talon ja viinitilan hinta vain noin 70000 euroa

  4. 4

    Ohikulkija löysi kadulta vainajan Helsingin keskustassa – tippunut todennäköisesti katolta

  5. 5

    Tosi-tv-tähti hämmentää dramaattisesti muuttuneella ulkonäöllään – seuraajat kauhistelevat: ”Ovatko nämä ihmiskasvot?”

  6. 6

    Aino-Kaisa Saariselta katkera kommentti jääkiekosta – ”Kaljoitteluporukan kokoontumisajo”

  7. 7

    Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  9. 9

    Jere Karalahti elämänsä kovimmasta paikasta: ”Kaulassa on merkki, joka muistuttaa aina”

  10. 10

    Nyt puhuu Suomen historian suurimman erikoiskuljetuksen kuski – näin Pekka ajoi jättikuorman liikenneympyrään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  2. 2

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  3. 3

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  4. 4

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  5. 5

    Poliisi epäilee: 55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  6. 6

    Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

  7. 7

    Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

  8. 8

    Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

  9. 9

    Kuvat: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

  10. 10

    Murhaepäily järkyttää Pattijoella – 20-vuotias uhri oli tuttu näky kylällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  2. 2

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  3. 3

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  4. 4

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  5. 5

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  6. 6

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  7. 7

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  9. 9

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  10. 10

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Autoilu kallistuu ensi vuonna: hallitus aikoo kiristää kahta veroa

  2. 2

    Esko Valtaoja: Tämä suomalaislöydös voi olla 2500 vuoden päästä ainoa asia, mitä elinvuosistamme muistetaan

  3. 3

    Sisko, 62, viettää eläkepäiviään pysyvästi Unkarissa: Talon ja viinitilan hinta vain noin 70000 euroa

  4. 4

    Ohikulkija löysi kadulta vainajan Helsingin keskustassa – tippunut todennäköisesti katolta

  5. 5

    Tosi-tv-tähti hämmentää dramaattisesti muuttuneella ulkonäöllään – seuraajat kauhistelevat: ”Ovatko nämä ihmiskasvot?”

  6. Näytä lisää