Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Puoli hallitusta koossa

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ryhtyy johtamaan puolueensa hallitustyöskentelyä valtiovarainministerin paikalta. Ulkoministeriksi nousee yllätysnimi, puolueen kokenein poliitikko, Ilkka Kanerva. Äänikuningas Sauli Niinistö ottaa odotetusti eduskunnan puhemiehen paikan.

Katainen esitteli ministerilistansa kokoomuksen puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa maanantaina. Kahdeksanjäseniseen ministeriryhmään tulee puolet miehiä ja puolet naisia. Ainoastaan kahdella heistä on aiempaa ministerikokemusta.

Opetusministeriön ottaa komentoonsa Sari Sarkomaa ja peruspalveluministerin salkun saa Paula Risikko.

Sisäministeriksi nousee Anne Holmlund ja puolustusministeriksi Jyri Häkämies. Häkämies ottaa hoitoonsa myös valtion omistajaohjauspolitiikan.

Viestintäministerin salkun saa Suvi Lindén, ja asuntoministeriksi ryhtyy Jan Vapaavuori, jonka vastuulle kuuluvat myös kaavoitusasiat.

Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja valitaan torstaina. Vahvoilla tehtävään on hallitusneuvotteluissa keskeisessä roolissa ollut Jari Koskinen.

Vihreät on ainoa tulevista hallituspuolueista, joka ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä hallitukseen osallistumisesta. Vihreiden valtuuskunta ja eduskuntaryhmä ovat yhteiskokouksessaan jo pari tuntia keskustelleet hallitusohjelman yksityiskohdista.

Yhteiskokous valitsee myös puolueen ministerit. Uusi työministeri lienee puheenjohtaja Tarja Cronberg ja oikeusministeri Tuija Brax.

Wallin ja Thors
Rkp:n ministerit

Myös Rkp:n päättävät elimet ovat yksimielisesti siunanneet osallistumisen uuteen hallitukseen.

Puheenjohtaja Stefan Wallin siirtyy uudessa hallituksessa kulttuuri- ja urheiluministeriksi, ja kansanedustaja Astrid Thorsista tulee maahanmuutto- ja eurooppaministeri.

Wallin oli tyytyväinen siihen, että näiden salkkujen myötä Rkp pääsee sisälle opetus-, sisä, oikeus, sosiaali- ja terveysministeriöön sekä valtioneuvoston kansliaan.

Keskustan ministerit
nimetään huomenna

Keskustan puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä ovat yksimielisesti hyväksyneet puolueen menon uuteen hallitukseen. Pääministeri Matti Vanhanen muistutti, että keskusta ja vihreät ovat nyt lähdössä ensimmäistä kertaa samaan hallitukseen.

Puolueiden välillä on Vanhasen mukaan ollut ennakkoluuloja.

Vanhanen sanoi olevansa hyvin tyytyväinen salkkujakoon. Keskustan ministerit nimetään huomenna.

Matti Vanhasen ykköshallitus vaihtuu Vanhasen kakkoshallitukseen torstaina.

Halonen nimesi Vanhasen
pääministeriehdokkaaksi

Tulevan hallituksen muodostaminen eteni maanantaina myös niin, että tasavallan presidentti Tarja Halonen antoi eduskunnalle perustuslain mukaisesti ilmoituksen pääministeriehdokkaasta.

Eduskunnan puhemiestä Timo Kallia kuultuaan presidentti ilmoitti, että ehdokas on hallitusneuvotteluja vetänyt keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen.

Halonen tapasi ensin Vanhasen, joka kertoi sunnuntaina päättyneiden hallitusneuvottelujen tuloksesta.

Eduskunnassa käydään tiistaina pääministerin vaali.

SALKKUJAKO

Keskustan salkut: pää-, ulkomaankauppa- ja kehitys-, kunta- ja hallinto-, maa- ja metsätalous, liikenne-, kauppa- ja teollisuus-, sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöministeri.

Kokoomuksen salkut: ulko-, sisä-, valtiovarain-, puolustus-, opetus-, viestintä-, peruspalvelu- ja asuntoministeri sekä eduskunnan puhemies.

Rkp:n salkut: eurooppa- ja maahanmuuttoministeri, kulttuuri- ja urheiluministeri.

Vihreiden salkut: oikeusministeri, työministeri.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  4. 4

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. 6

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  7. 7

    IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

  8. 8

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  9. 9

    Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

  10. 10

    Näin Senaatintorilla valmistaudutaan Saara Aallon yllätysspektaakkeliin – paikalle odotetaan yleisöryntäystä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  10. 10

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  4. 4

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  5. 5

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  6. Näytä lisää