Arja, Lenni

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

1 km/t ylinopeutta - alkaako poliisi puuttua?

Euroopan komission liikennekomissaari Siim Kallas ottaisi jyrkän linjan liikennevalvonnassa koko EU:n alueella.

Kallas kertoo IS:lle, että toleranssit liikenteen nopeusvalvonnassa pitäisi poistaa kokonaan. Kallas kannattaa siis ehdotonta nollatoleranssia jokaisessa Euroopan Unionin jäsenmaassa.

Yksinkertaisesti sanottuna siis, yksikin kilometri ylinopeutta, poliisi puuttuisi asiaan.

Kallaksen mukaan jokainen EU:n jäsenmaa voisi päättää kansallisella tasolla, mikä olisi rangaistus pienestäkin ylinopeudesta. Sanktiona täytyisi olla vähintään kuitenkin huomautus.

Siihen Kallas ei puuttuisi, millaisia nopeusrajoituksia missäkin EU-maassa pidettäisiin, se voi jäädä kansalliseksi kysymykseksi siksikin, että jokaisessa EU-maassa on erilaiset tarpeet.

Kallaksen mukaan hänen ajatuksensa takana on harmonisointi. Kysymys on ihmisten oikeusturvasta. Jokainen EU:n kansalainen voisi siis ajaa missä tahansa EU-maassa, ilman että ylinopeudesta mahdollisesti lankeavasta sanktiosta tulisi epäselvyyttä, Kallas korostaa.

Näin sakotetaan nyt

  • Poliisi julkisti eilen uuden yhtenäisen käytäntönsä ylinopeuksiin puuttumisesta. Rikesakon raja on lokakuun alusta sama koko maassa ja kaikilla nopeusrajoitusalueilla.
  • Ylinopeudesta selviää huomautuksella, jos valvontalaitteen näyttämä nopeudenylitys on 6-10 kilometriä tunnissa.
  • Rikesakko rapsahtaa jatkossa koko maassa yli 11 km/t:n ylinopeudesta, johon sisältyy 3 km/t:n tekninen varmuusvähennys. Varmuusvähennyksellä pyritään turvaamaan autoilijan oikeusturva mittausvirheiden varalta.
  • Rike- ja päiväsakkojen määrät pysyvät ennallaan. Samoin päiväsakkojen raja on yhä vähintään 21 km/t:n ylinopeus.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Autoilu kallistuu ensi vuonna: Hallitus aikoo kiristää kahta veroa

  2. 2

    Italiasta tullaan Suomeen nyt ruoan perässä – suomalaiselle itsestäänselvä asia jaksaa ällistyttää

  3. 3

    Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

  4. 4

    Tosi-tv-tähti hämmentää dramaattisesti muuttuneella ulkonäöllään – seuraajat kauhistelevat: ”Ovatko nämä ihmiskasvot?”

  5. 5

    Taustalla yksipuolinen ihastuminen – nuorukainen vainosi Facebookissa koulutoveriaan

  6. 6

    Sisko, 62, viettää eläkepäiviään pysyvästi Unkarissa: Talon ja viinitilan hinta vain noin 70000 euroa

  7. 7

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  8. 8

    Esko Valtaoja: Tämä suomalaislöydös voi olla 2500 vuoden päästä ainoa asia, mitä elinvuosistamme muistetaan

  9. 9

    Varo paljastuksia! Mikael Gabriel romahtaa Suvi Teräsniskan esityksestä – joutuu poistumaan: ”Aikamoista tunnemyrskyä”

  10. 10

    Maksat myös näistä ensi vuonna enemmän: veneily, asuminen, tupakka ja ajoneuvovero

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  2. 2

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  3. 3

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  4. 4

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  5. 5

    Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

  6. 6

    Poliisi epäilee: 55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  7. 7

    Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

  8. 8

    Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

  9. 9

    Kuvat: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

  10. 10

    Murhaepäily järkyttää Pattijoella – 20-vuotias uhri oli tuttu näky kylällä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  2. 2

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  3. 3

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  4. 4

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  5. 5

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  6. 6

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  7. 7

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  9. 9

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  10. 10

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Autoilu kallistuu ensi vuonna: Hallitus aikoo kiristää kahta veroa

  2. 2

    Italiasta tullaan Suomeen nyt ruoan perässä – suomalaiselle itsestäänselvä asia jaksaa ällistyttää

  3. 3

    Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

  4. 4

    Tosi-tv-tähti hämmentää dramaattisesti muuttuneella ulkonäöllään – seuraajat kauhistelevat: ”Ovatko nämä ihmiskasvot?”

  5. 5

    Taustalla yksipuolinen ihastuminen – nuorukainen vainosi Facebookissa koulutoveriaan

  6. Näytä lisää