Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

HS: Heinäluoman poissaolon syy selvisi

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma on Kroatiassa juhlimassa 30-vuotishääpäiväänsä vaimonsa Satu Siitonen-Heinäluoman kanssa, kertoo Helsingin Sanomat.
Heinäluoman "katoamista" kesken ennätyksellisen vaikeiden hallitusneuvottelujen on ehditty ihmetellä julkisuudessa laajalti.

HS:n mukaan Heinäluoma kysyi Urpilaisen mielipidettä matkasta.

- Hän sanoi, että lähdet ilman muuta, Heinäluoma kertoi HS:n mukaan.

Hän oli päättänyt matkasta jo joulukuussa. Kesä oli sopiva aika, koska hänen opettajavaimollaan on alkanut loma.

- Tämä oli toinen kerta, kun oma elämä ajoi politiikan ohi. Edellinen kerta oli vuonna 1991. Tuolloin kieltäydyin puoluesihteerin tehtävistä, kun saimme juuri kolmannen lapsen, Heinäluoma kertoi HS:lle.

Heinäluoma palaa Suomeen lauantaina. HS:n mukaan pariskunta aikoo käydä muissakin maissa.

Hallitustunnustelija Jyrki Kataiselta odotetaan uusia ratkaisuja perjantaihin mennessä. Hän sanoi eilen neuvottelevansa ensin uudelleen kaikkien puolueiden kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuva: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

    2. 2

      Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

    3. 3

      Skandaali oli liikaa – Englannin päävalmentaja sai lähteä

    4. 4

      Nyt puhuu kaikkien aikojen jättikuorman kuljettaja – Näin Pekka johdatti massiivisen karavaanin liikenneympyrän läpi

    5. 5

      Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

    6. 6

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    7. 7

      Murhaepäily järkyttää Pattijoella – 20-vuotias uhri oli tuttu näky kylällä

    8. 8

      Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

    9. 9

      Poptähti Justin Bieber jäällä Jari Kurrin ja Jokerien kanssa – ”Osaa se pelata!”

    10. 10

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

    2. 2

      ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

      Poliisi epäilee: 55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

    5. 5

      Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

    6. 6

      Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

    7. 7

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    9. 9

      Kommentti: 100–0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää ihan miten tahtoi

    10. 10

      Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    2. 2

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    3. 3

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    4. 4

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    5. 5

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    6. 6

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    7. 7

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    8. 8

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    9. 9

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    10. 10

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuva: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

    2. 2

      Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

    3. 3

      Skandaali oli liikaa – Englannin päävalmentaja sai lähteä

    4. 4

      Nyt puhuu kaikkien aikojen jättikuorman kuljettaja – Näin Pekka johdatti massiivisen karavaanin liikenneympyrän läpi

    5. 5

      Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

    6. Näytä lisää