Siru, Sirja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kansanedustaja: Tiedossa sisällissotia ja terrori-iskuja

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen uskoo monikultturisen kehityksen Euroopassa johtavan tulevaisuudessa väkivaltaan.
Immonen pohtii kulttuurien kohtaamista blogissaan.

- Uskon, että nykyisen monikulttuurisuuskehityksen seurauksena tulemme näkemään tulevaisuuden Euroopassa lukuisia terrori-iskuja ja sisällissotia, jonka toisena sotivana osapuolena ovat nimenomaan islamilaisen kulttuurin edustajat, Immonen kirjoittaa joulukuulle 2009 päivätyssä tekstissään.

Hän arvostellee päättäjiä monikulttuurisen kehityksen tukemisesta kovin sanoin.

- Maailma on täynnä esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun kivikautinen islamilainen kulttuuri törmää yhteen esimerkiksi modernin länsimaisen kulttuurin kanssa. Tästä huolimatta monet länsimaalaiset, kuten muun muassa lähes kaikki Suomen nykypäättäjistä, vannovat tuhoisan monikulttuurisuuden nimeen, Immonen kirjoittaa.

Myöhemmin kansanedustajaksi valittu Immonen kertoo IS:lle seivovansa edelleen kirjoitustensa takana.

- Ajattelen niin, että ennen pitkää päädytään tällaiseen konfliktiin, jopa sisällissotaan, hän toistaa.

Norjan terrori-iskuista epäiltyä näyttää motivoineen islamin ja monikultturisen kehityksen vastustaminen. Immonen ei näe tässä ristiriitaa omien ajatustensa kanssa.

Itse hän epäili julkisesti islaminuskoisia myös Norjan terroriteoista.

- Ovatkohan kyseessä olleet jälleen muslimit vai joku muulla tavoin häiriintynyt taho, hän kysyi Facebook-päivityksessään Oslon räjähdyksen jälkeen.

Kommenttiaan hän selittää islaminvastaisuuden sijaan yleisellä kriittisyydellä uskontoja ja uskovia kohtaan.

- Itse olen ateisti. Ajattelen niin, että henkimaailman asioihin uskominen ei ole täyspäistä touhua, hän sanoo.

Päteekö sama myös kristittyihin?

- Jossain määrin.

25-vuotias Immonen valittiin kansanedustajaksi Oulun vaalipiiristä. Hän kuuluu Suomalaisuuden liittoon ja toimii Suomen Sisu ry:n Pohjois-Pohjanmaan piiripäällikkönä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

    2. 2

      Totuus perjantaipullosta – näitä juomia suomalaiset hakevat perjantaisin Alkosta

    3. 3

      Matti Nykänen suuttui Hiihtoliitolle Harri Ollin kohtelusta – räväytti todellisen klassikkokommentin

    4. 4

      Siepattu Albertti, 5, taantui vankeudessa yksivuotiaan tasolle – ei osannut leikkiä

    5. 5

      Humalaisen teinitytön törttöily ratissa päättyi kamalasti Tampereella

    6. 6

      Mikä muutos! Jenni Vartiainen on nyt blondi: ”En meinannut tunnistaa”

    7. 7

      Luksuselämää viettäneet Korkin sisarukset kuolivat hämärissä oloissa paratiisisaarella – myös kolmas turisti löydettiin kuolleena lähistöltä

    8. 8

      Harri Ollin esiintyminen keskusteluohjelmassa jäi hämmentävän lyhyeksi

    9. 9

      Kyynelhanat auki! Mikael Gabriel musertuu Suvi Teräsniskan tulkinnasta – Tähkäkin purskahtaa itkuun

    10. 10

      Näitä nimityksiä suomalaiset käyttävät nykyään sukuelimistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

    2. 2

      Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

    3. 3

      Olympiavoittaja Hannu Manninen aloitti uudessa työssään – olisitko uskonut, missä kunnossa hän on nykyisin?

    4. 4

      Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

    5. 5

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    6. 6

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    7. 7

      Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

    8. 8

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    9. 9

      ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

    10. 10

      Karmea löytö Saksassa: matkalaukussa sekä elävä että kuollut vauva

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    4. 4

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    5. 5

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    6. 6

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    7. 7

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    8. 8

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    9. 9

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    10. 10

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

    2. 2

      Totuus perjantaipullosta – näitä juomia suomalaiset hakevat perjantaisin Alkosta

    3. 3

      Matti Nykänen suuttui Hiihtoliitolle Harri Ollin kohtelusta – räväytti todellisen klassikkokommentin

    4. 4

      Siepattu Albertti, 5, taantui vankeudessa yksivuotiaan tasolle – ei osannut leikkiä

    5. 5

      Humalaisen teinitytön törttöily ratissa päättyi kamalasti Tampereella

    6. Näytä lisää