Siru, Sirja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Velanperijät murtautuivat sisään ja pahoinpitelivat omistajan

Miehet murtautuivat omakotitaloon aikomuksenaan periä palkkasaatavia talon omistajalta.
Kuopiolaismiehet murtautivat omakotitaloon Varkaudessa ja pahoinpitelivat talon emännän.

Miehet saapuivat Varkaudessa sijaitsevan omakotitalon pihalle myöhään lauantai-iltana. He yrittivät päästä sisälle hakkaamalla ovea, mutta päätyivät lopulta rikkomaan kaksi ikkunaa, joiden kautta he tunkeutuivat sisälle.

Miehet uhkailivat talon isäntää ja pahoinpitelivat talon emäntää. Lisäksi talossa oli pariskunnan kaksi alle kouluikäistä lasta, jotka nukkuivat välikohtauksen ajan.

Miehet anastivat talosta muun muassa taulutelevision sekä muuta omaisuutta.

Poliisi saapui paikalle pahoinpitelyn ollessa käynnissä ja otti kiinni kaksi miestä. Talosta kiinniotetut miehet ovat syntyneet vuosina 1976 sekä 1982.

Myöhemmin yöllä poliisi otti kiinni vuonna 1987 syntyneen varkautelaisen miehen. Neljännen, auton kuljettajana toimineen kuopiolaisen miehen henkilöllisyys on poliisin tiedossa.

Tapausta tutkitaan törkeänä kotirauhan rikkomisena, törkeänä varkautena, pahoinpitelynä, laittomana uhkauksena ja vahingontekona.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

    2. 2

      Syysmyrsky iskee rajulla voimalla Suomeen – etenee lännestä itään

    3. 3

      Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

    4. 4

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    5. 5

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    6. 6

      ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

    7. 7

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    8. 8

      Saudi-Arabia varoittaa USA:n 9/11-lain "tuhoisista seurauksista"

    9. 9

      MH17-lennon kohuraportti puhuttaa myös Venäjällä – ”Joutuiko Suomi provokaation panttivangiksi?”

    10. 10

      Sami Hedbergin ilme, kun 20-vuotias vaasalaiskaunotar hytkyttää pyllyä Talent-lavalla: ”Olen niin onnellinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    2. 2

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    3. 3

      Japanilaiset turistit ihastelevat kelvotonta suomalaispanssaria – museon johtaja hämillään: ”Enemmän rahaa kuin Suomesta”

    4. 4

      Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

    5. 5

      IL: Paula Vesala ja Lauri Ylönen: Avioero!

    6. 6

      ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

    7. 7

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    8. 8

      Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

    9. 9

      Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

    10. 10

      Paula Vesala ja Lauri Ylönen: uusi avioehto alle puoli vuotta ennen eroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    5. 5

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    6. 6

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    7. 7

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    9. 9

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    10. 10

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

    2. 2

      Syysmyrsky iskee rajulla voimalla Suomeen – etenee lännestä itään

    3. 3

      Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

    4. 4

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    5. 5

      Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

    6. Näytä lisää