Mika, Mikko, Mikaela

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Outo hätäviesti Bauhaus-laatikossa - juttu poliisille

Bauhaus epäilee, että hätäviesti voisi olla peräisin Ruotsista.
Bauhaus aikoo tehdä tänään tutkintapyynnön asiakkaan löytämästä hätäviestistä Pirkanmaan poliisille, kertoo Bauhausin toimitusjohtaja Rami Antila.

- Olemme käynnistäneet omat tutkimuksemme myös yhtiön sisällä. Olen informoinut viestistä Ruotsiin. Meillä on omat epäilyksemme, että viesti voisi olla lähtöisin sieltä, Antila kertoo.

Hänen mukaansa yhtiö suhtautuu asiakkaan laatikosta löytämään hätäviestiin vakavasti.

Viestistä uutisoi Aamulehti.

Lehdessä kerrotaan, että ovenkahvapakkaukseen ruotsiksi kirjoitetussa tekstissä lukee vapaasti suomennettuna näin:

”Tämä on SOS-viesti Bergassa olevilta vangeilta. Meitä raiskataan ja pahoinpidellään joka ti, to, la, su, ei lainkaan ruokaa niinä päivinä, jolloin säästymme kidutukselta. Soita sisäpiiriläiselle ja lehdistölle. Auta meitä. Ystävällisin terveisin: Bergan laitoksen vangit.”

Antila sanoo, ettei yhtiöllä ole vielä tietoa, missä kyseinen Bergan laitos voisi tarkalleen ottaen sijaita.

Antilan mukaan Bauhausin tuotantoa on sekä Euroopassa että sen ulkopuolella.

Ota kantaa

Uskotko että Bauhaus-viestissä on kyse todellisesta hädästä?

Kyllä 52% En 48%
Ääniä yhteensä 17899

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suru laskeutui suosikkisarjan kuvauspaikalle – ”NCIS ei ole sama ilman häntä”

    2. 2

      Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

    3. 3

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    4. 4

      Sankaripalomies taklasi Etelä-Carolinan kouluampujan ja esti verilöylyn – ”Oli tulisessa paikassa ja vaaransi oman henkensä”

    5. 5

      Mitä tapahtui pelätylle Gestapo-johtajalle? Viimeinen varma havainto tehtiin Hitlerin bunkkerissa keväällä 1945

    6. 6

      Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

    7. 7

      Donald Trump kannattajilleen: ”Jos emme voita, on liian myöhäistä”

    8. 8

      Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

    9. 9

      Hollywood-tähti muuntautuu Donald Trumpiksi – ensimmäinen kuva imitaatiosta julki

    10. 10

      Ratkaiseeko uusi tekniikka 24 vuotta vanhan julman murhan? Poliisi teki epäillystä kuvan dna-näytteen perusteella

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

    4. 4

      Autoilu kallistuu ensi vuonna: Hallitus aikoo kiristää kahta veroa

    5. 5

      Esko Valtaoja: Tämä suomalaislöydös voi olla 2500 vuoden päästä ainoa asia, mitä elinvuosistamme muistetaan

    6. 6

      Sisko, 62, viettää eläkepäiviään pysyvästi Unkarissa: Talon ja viinitilan hinta vain noin 70000 euroa

    7. 7

      Aino-Kaisa Saariselta katkera kommentti jääkiekosta – ”Kaljoitteluporukan kokoontumisajo”

    8. 8

      Ajatko 20000 km vuodessa? Laskelmat julki: näin paljon autoilusi kallistuu ensi vuonna

    9. 9

      Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    2. 2

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    3. 3

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    4. 4

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    5. 5

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    6. 6

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    7. 7

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    8. 8

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    9. 9

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    10. 10

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suru laskeutui suosikkisarjan kuvauspaikalle – ”NCIS ei ole sama ilman häntä”

    2. 2

      Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

    3. 3

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    4. 4

      Sankaripalomies taklasi Etelä-Carolinan kouluampujan ja esti verilöylyn – ”Oli tulisessa paikassa ja vaaransi oman henkensä”

    5. 5

      Mitä tapahtui pelätylle Gestapo-johtajalle? Viimeinen varma havainto tehtiin Hitlerin bunkkerissa keväällä 1945

    6. Näytä lisää